perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kesäelämää

Kesäloma antaa vielä odottaa itseään, mutta tunnelmaan on päästy helteiden ja ihanien kesävieraiden ansiosta. 

Siinä on kesämeininkiä, kun tupa on täynnä väkeä ja puhetta, koirat siellä lasten ja aikuisten joukossa. Keittiön lattia täynnä hiekkaa ja terassilla kasa crocseja. On nautittu kesäherkuista ja avovesistä, metsästä, lämpimistä illoista. Oman pihan mustikoista, viinimarjoista ja kantarelleista. Raavittu hyttysenpuremia ja valvottu hikisinä kuumia öitä.

Kamerassa on uusia kuvia nolla mutta puhelimeen on joitakin hetkiä tallentunut.


Kesä on antanut sadetta ja paistetta sekä lämpöä. Kesäkeli on kohdallaan kun ei tarvitse sukkia ja järvessä tarkenee uida, eipä sen muuten niin väliä.


Olemme pitäneet kesäistä koirahoitolaa, ensin oli ystävän koira kylässä muutaman viikon ja heti kun se lähti kotiinsa, tuli tilalle toisen kaverin koira. Mahtuuhan niitä tänne ja on kiva jeesata tuttavia, kun tietää miten ärsyttävää se hoitopaikkojen miettiminen on. Kolme koiraa menee oikein hyvin niin kauan kun ei tarvitse reissata mihinkään eikä kukaan sairastu.


Kesäherkkuja on nautittu antaumuksella eikä kesäruokaa ilman tuoreita kasviksia ja salaatteja. Tässä esimerkki Reko-jaon jäljiltä; ahvenfileitä, kantarellikastiketta, härkäpapuja, tomaattisalsaa ja fetasalaattia, fetajuustoa ja härkäpapuja myöten kaikki paikallista tavaraa.



Alla kuva-aineistoa kesän oivalluksesta; miestyövoiman käyttö kynsien lakkaamisessa. Aiemmin tätä olen jo hyödyntänyt hiustenleikkussa sekä -värjäyksessä.


lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kotiin

Ensin meillä oli haaveena lopettaa nykyiset työt ja ruveta maajusseiksi. Se olisi kuitenkin vienyt aikaa, joten puolitoista vuotta sitten päätimme, että sitä odotellessa etsimme talon pääkaupunkiseudulta. Vanha hirsitalo isolla tontilla oli haaveissa, kohtuullisen matkan päässä työpaikoista. Pari tarjousta tehtiin ja yksi jo hyväksyttiinkin mutta oman asunnon myynti takkusi ja lopulta se paloi. Muutimme vuokralle vanhaan omakotitaloon, mikä oli ehdottomasti parasta mitä tuossa tilanteessa voimme toivoa.

Vuosi on vierähtänyt tilapäisasunnossa. Vaan nyt on kaupat tehty ja muuttoa odotellaan, me pääsemme vihdoinkin omaan kotiin.
Palotalon tilalle rakennettiin uusi talo ja myös se saa valmistuttuaan uudet asukkaat meidän tilalle.


Ensimmäistä kertaa oma koti, jossa voi halutessaan asua vaikka loppuelämän. Pois väliaikaisuudesta. Ainahan voi elämä yllättää mutta ensimmäistä kertaa ei jo muuttovaiheessa ole suunnitelmia muuttaa pois.


Ihan oma sininen pirtti, peltomaisema ja soratie. Koti.
  

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Miltä kesä maistuu?

Kerran nuoruudessani pääsin vastaamaan lehden katugallupiin kysymyksenä "Miltä kesä maistuu?". Olisipa joku tullut kysymään tuon saman kysymyksen nyt, kun meillä on herkuteltu ihan mielettömillä kesäherkuilla.
Kävimme perjantaina hakemassa taas Rekosta lastin lähiruokaa, ja loput iloisen väriset ja herkullisen makuiset sapuskat noudettiin kaupan hyllyiltä.

Voi kesä, se on herkuttelijan parasta aikaa!

 
Vuohenmaitojugurttia Rekosta, kera tuoreiden mansikoiden
 



 


 
 

Keittiökin näytti vähän siltä, että kokkailtu on...


Ja pihapensaiden alta löytyi jo kantarellien alkuja. Viime kesänä raahasimme kaikki perkuujätteet pensaiden juurille ja näyttää siltä että komea sato on tulossa.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Luonnonkosmetiikka

Kuin varkain luonnonkosmetiikka on alkanut vallata alaa kylppärin kaapeista. En ole mikään kosmetiikan suurkuluttaja enkä ollenkaan kokeilunhaluinen. Mieluiten käyttäisin vain varmoja, hyväksihavaittuja tuotteita vuodesta toiseen ja harmittaa suuresti, etten ole esim. luottoripsiväriä vielä löytänyt.

Jopa itsekin yllätyin siitä että olin melko skeptinen näiden luomutuotteiden suhteen. Aiemmin kerroinkin että olin nuorena suuri The Body Shop -fani, mutta sielläkin luonnollisimmat tuotteet olivat jotenkin vaikeita, hyvänä esimerkkinä ihokarvojen poistosetti jossa levitettiin sulaa sokeria jaloille ja leviteltiin lastalla... melko sotkuista etten sanoisi :). 
Ihoni on kuivuuteen taipuvainen ja herkkä, ja sekin vähän epäilytti miten nämä kasvimössöt herkälle iholle sopivat. Mutta hyviä tuotteita olen suositusten perusteella löytänyt, niin hyviä että ajattelin ne täälläkin jakaa suositusten kera. 

Kemikaalirasituksen vähentäminen on paljon ollut mielessä, ja onhan se jotenkin tosi hullua mitä myrkkyjä päivittäin käsittelemme, etenkin kun samalla tarkkailee tiettyjen sairauksien ja ongelmien lisääntymissä niin meissä ihmisissä, eläimissä kuin luonnossa. Kovia aikoja tässä eletään, mutta onneksi jonkinlainen paluu luontoon on jo ainakin osalla ihmiskunnasta käynnissä.



Plante systemin aurinkovoiteen ostin viime kesänä Amsterdamista.


Ensimmäisten joukossa hyllylle tiensä löysivät latvialaisen Madaran tuotteet. Shampoo ja suihkusaippua eivät varsinaisesti ole luonnonkosmetiikkaa mutta jotain sinne päin kuitenkin.
Mutta näille kasvotuotteille annan kyllä lämpimät suositukset, ovat parhaita mitä olen pitkään aikaan käyttänyt. Nokkosvoide oli talvi-iholle aivan ässä, ja tätä syväkosteuttavaa on jo toinen purkki menossa. Todella sopivia herkälle iholle ja imeytyvät nopeasti, inhoan sellaisia rasvaisen tuntuisia limaisia voiteita. Näitä muuten käyttää meillä myös mies. Jostain syystä miesten ihonhoitotuotteet ja erityisesti voiteet ovat koostumukseltaan usein paljon parempia kuin naisille suunnatut vastaavat.
Näiden lisäksi on käytössä myöskin kasvovesi joka näköjään jäi kuvasta.


 Toinen ihastukseni oli kotimainen Flow-kosmetiikka. Ajatelkaa, lähellä (Hyvinkäällä) tuotettua kosmetiikkaa täysin luonnollisista raaka-aineista. Aika siistiä!
Myös Flow'n tuotteet ovat yllättäneet positiivisesti. Käytössä on toistaiseksi mustikka puhdistusvoide sekä ruusukasvovesi, molemmat aivan ihania.


Kylppärin hyllyltä löytyy Santen hoitoaine. Ja arvatkaas mitä.  Tämä marketin hyllyiltä varsin kohtuulliseen hintaan löytyvät Santen Family -hoitoaine on koostumukseltaan täsmälleen samaa kamaa kuin lähes kulttimaineeseen noussut Santen Brilliant Care. Siis juuri samaa ainetta eri tuubissa ja eri hinnalla. Täällä lisää asiasta. Santen Family-hoitoainetta myyvät ainakin S-ryhmän kaupat. Ja itse ainakin tykkään! Sekä hinnasta että itse tuotteesta.


Pikkuhiljaa olen yrittänyt vaihtaa myös hammastahnat fluorittomiin ja luonnonmukaisempiin. Frantsilan yrtinraikas oli ainakin ihan kelpo tavaraa ja jätti hengityksen raikkaaksi, mikä tahtoo usein olla näissä hippituotteissa se miinuspuoli.

Joko teillä käytetään luonnonkosmetiikkaa? Omaan kosmetiikkavalikoimaan ainakin nämä tuotteet ovat kyllä tulleet jäädäkseen.