tiistai 23. tammikuuta 2018

Talven kaunein pakkasaamu, lumifiilistelyä sekä maisemakuvasarjan alku


Vapaa tiistai. Herätessä aurinko pilkisteli taivaanrannassa ja pakkasta oli 15 astetta. Ihanaa, lyhyt Etelä-Suomen talvi on vihdoin täällä. 

Tämä talvi ei kyllä mene säiden puolesta niiden surkeimpien joukkoon. Lunta on ollut enemmän tai vähemmän jo marraskuusta saakka. Ikävä kyllä täällä etelässä lämpötila on vähän väliä plussalla joka tekee joka paikasta jäisen liukasta. 

Vaan nyt oli toisin. Ihana pakkasaamun hämärä, kevyttä pakkaslunta ja jo rakkaaksi käynyttä peltomaisemaa.




Kuistin ikkunat olivat saaneet kauniit pakkaskuviot.


Latuja on vedetty sen verran että eräänä iltana korkkasin murtsikkakauden. Kunnossa ei ole kehumista mutta kyllähän tuo talvimaisema silmiä hivelee sielläkin.


 Ajattelin ottaa tänä vuonna kuukausittain kuvan samasta maisemasta, suunnilleen samaan aikaan kuusta. Täällä maalla vuodenaikojen vaihtelua on kiehtovaa seurata, ja on kiva loppuvuodesta katsoa miten erilaiselta kotimaisema kulloinkin näyttää.

Tässä siis maisema meidän pihalta tiistaina 23.1.2018 n. klo 14. Sininen hämärä alkoi jo hiipiä. Lunta on ehkä 10cm ja piha täynnä koirien jälkiä. 

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Pieni tuunaus ja remppahaaveita

Tuskin on makuuhuoneen remontin viimeistelyjä tehty (=ei ole) kun jo uudet pikku rempat kutkuttelee mieltä. Talossa on nyt asuttu 1,5 vuotta ja se on kyllä vähintään se aika mikä pitäisi miettiä, harkita ja suunnitella. Vieläkään ei ole kiirettä mutta pikku hiljaa tehdään valmiiksi niitä kohtia mistä on selvät visiot olemassa.

Nyt kuitenkin tyydyttiin hieman pienempään "remonttiin" kun olohuoneen senkki sai uudet vetimet. Alunperin olin aikeissa maalata senkin vaaleaksi ja lyhentää sen jalkoja niin että se olisi ikkunan alareunan tasalla, mutta en sitten olekaan hennonut koskea hienoon vanhaan esineeseen. Joten senkki saa pitää värinsä ja kokonsa mutta muoviset vetimet vaihtuivat messinkisiin, Clas ohlsonin valikoimasta löytyneisiin.


Alunperin vetimet olivat siis muoviset, ehkä jopa alkuperäiset, puutapeilla kiinnitetyt.

Messinki tuo minusta kivaa pientä särmää senkkiin mutta vetimet ovat silti hillityt, ei mitään blingblingiä ja sopivat kivasti kaappien metallisiin lukkopesiin.


Ja tässä alakuvassa sitten näkyykin niitä tulevia haaveita eli suunnitelmia tuvan seiniin. Tällä hetkellä johtava vaihtoehto on Pihlgren & Ritolan Herraskartano -tapetti, mutta muitakin ideoita on vielä mietinnässä. Osa seinistä avataan ja katsotaan löytyisikö sieltä siistiä hirsiseinää.