Kun lihansyönti arveluttaa mutta luopuakaan ei halua, ensimmäinen toimenpide on alkaa miettiä ostamansa lihan alkuperää. Alunperin tähän lähtiessäni en ollut kovinkaan kukkahattu, lähinnä mietin omaa hyvinvointiani ja aloin etsiä mahdollisimman lisäaineetonta, käsittelemätöntä ja puhdasta ruokaa. Kukkahatuksi olen kuitenkin muuttunut sitä enemmän mitä enemmän olen asiaan perehtynyt. Lihan tuotanto on oikeasti tosi rumaa. Ja vaikka lihaton lokakuu -tyylisiä tempauksia miten kritisoidaan, ne ovat kyllä saaneet minut miettimään syömäni ruuan alkuperää. Eipä sitä kaikkea tarvi kovin kirjaimellisesti ottaa, meillä syödään kyllä lihaa ja kalaa sekä kasviksia mutta entistä enemmän mietitään mistä ruoka lautasillemme päätyy.
Kaupan tiskissä lihatuotteista ehkä eettisin valinta on kotimainen naudan tai lampaan liha. Broileri - EI, possu - ei. Parastahan on tietenkin hankkia liha suoraan tuottajalta, jolloin tuottokin päätyy tuottajalle ilman välikäsiä, ja nykyään ainakaan pääkaupunkiseudulla se ei ole edes kovin vaikeaa. Marketeistakin alkaa luomulihaa löytyä kiitettävissä määrin. Luomutiloillahan ainoa kriteeri ei ole luomurehu, vaan myös eläinten hyvinvointiin ja elintiloihin sekä lajinomaiseen käyttäytymiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Myös maidon ostamme luomuna, sillä luomumaitoa ei homogenoida. (Ongelma kyllä muhii juustoissa, olen suurkuluttaja mutta eettisempiä vaihtoehtoja on hyvin vähän!)
Alle vuodessa olen löytänyt meille luottotoimittajat possun-, naudan-, karitsan- ja poronlihalle. Siis poroakin, huippuherkkua, kotiintuotuna kohtuuhinnalla. Sellaisia pieniä tiloja, jotka mielellään esittelevät eläintensä oloja, miettivät miten eläimet voivat ja miten ne kohtaavat loppunsa ja vielä miten ne saadaan kuluttajille mahdollisimman tuoreena. Tällaisestahan mielellään maksaa, puhumattakaan siitä miten paljon laadukkaampaa lihaa (siis todella, puhutaan aivan eri tuotteesta kuin ne kaasuun pakatut) lautasellemme päätyy verrattuna kaupan pakettilihaan. Toisekseen olemme lisänneet kasvisruuan määrää ruokavaliossa joten loppusumma ei ole ruokalaskussa juurikaan noussut.
Ainoa mikä meiltä puuttuu on kala. Marketin kalatiski on usein pettymys, kala ei ole kovinkaan tuoretta ja valikoimasta monesti puuttuu juuri se mitä on hakemassa. Hieman olen harkinnut omaa soutuvenettä läheiselle järvelle, mutta vielä on epävarmaa riittääkö aika ja taito ja voisiko soutuvene + virveli / mato-onki -välineistöllä oikeasti saada pötyä pöytään. Ale-lohen ostaminen on se helppo vaihtoehto mutta onhan se kovin mautonta verrattuna hyvään suomalaiseen järvikalaan.
Aiheeseen liittyen, yläasteikäisenä olin "kasvissyöjä" kuten kaikki kaverinikin olivat. Lainausmerkit siksi, että kotona kyllä joskus söin lihaakin eikä yhtään kesääkään tainnut mennä ilman grillimakkaraa. Vakaumus siis niinsanotusti hieman horjahteli, mutta tuolloin isä osti minulle lahjaksi Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirjan, joka on kyllä oikeasti kasviskokkaajan raamattu. Kerran tässä hiljattain kirjasta tuli sitten kavereiden kanssa puhetta ja aloin sitä kaivella kaapeista, mutta mitä ihmettä, sitä ei ollut! Olen muuttanut viimeisen 10 vuoden aikana 7 kertaa ja sitä ennenkin muutaman kerran ja johonkin näistä muutoista kirja on ilmeisesti kadonnut. Kahdessa viimeisessä muutossa olen hukannut aivan mystisen paljon tavaraa, siis kokonaisia laatikollisia.
No tällä viikolla Ruohonjuuressa tämä kirja sitten käveli vastaan kuin tilauksesta. Uskomatonta, että siitä on otettu lisää painoksia (ensimmäiseni sain varmaankin tuolloin 1998 jolloin se on julkaistu), ja se on edelleen aivan ajankohtainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti