tiistai 2. helmikuuta 2016

Löytöjä

Ystävien muuttokuormat ovat aikamoisia aarreaittoja. Lisäksi kaikki voittavat kun yksi saa muuttoapua ja toinen tekee löytöjä. Tällä kertaa en ollut itse edes paikalla mutta onneksi toinen ystävä nappasi kuormasta muutaman tavaran joista ajatteli että voisin pitää.

Ystävien kanssa pitäisi muutenkin jakaa enemmän vaatekaappeja ja tavaroita. Tulipalon jälkeen sain kavereilta paljon vaatteita, jotka ovat edelleen ihan aktiivisessa käytössä ja heille kuitenkin sellaisia että halusivat niistä luopua. Toisen roska on toisen aarre, siinä kyllä piilee viisaus.

Tässä pari herkkupalaa:


Marimekon mekko/tunika. En mitenkään voinut uskoa että hoikan ystäväni vaate voisi olla sopiva, mutta on se, kiitos Marimekon laadukkaiden leikkausten.
Tähän mekkoon liittyy hauska tarina, kun varastoin sitä toisen ystäväni luona hetken ennen kuin ehdin noutamaan, ystävä ei ollut voinut vastustaa kiusausta sovittaa mekkoa vähän. Sattui sitten niin onnettomasti että mekko päällään käveli päin ovenkahvaa ja mekon hihaan tuli pikkuinen reikä. Ystävä tunnusti tätä minulle niin liikuttavan nolona, oli paikannut reiän siistiäkin siistimmin enkä todellakaan olisi sitä huomannut ilman rehellisen ystävän tunnustusta. Nyt on pikku arpi muistona mekon hihassa.

Myös yläkuvassa näkyvä henkari on löytö, jonka pelastin työpaikan muuttokuormasta roskiin joutumiselta. Kotimainen tukeva muovihenkari painatuksella, näitä löytyi yhteensä neljä. Eikä siinä vielä kaikki vaan ne saivat kavereikseen vielä toisesta paikasta kaksi Majuria, nekin roskiskuormaan hylättynä.


Toisena aarteena Virkkuukoukussa-matto. Kotimaista käsityötä kierrätysmateriaalista, maksoin tästä ystävälle 20e. En kyllä siihen hintaan itse jaksaisi virkkuukoukkuani kaapista kaivaa. Matto on konepestävä joten ennustan sille pitkää käyttöikää, ja kaunishan se on kuin karkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti