Puoleentoista vuoteen meillä ei oikeastaan ole ollut kotia eikä kotiseutua. Tuolloin päätimme alkaa etsiä maatilaa tai omakotitaloa, sitä ennen haaveilimme maalle, siis oikeasti landelle muutosta mutta se tuntui sitten kuitenkin aika kaukaiselta ajatukselta ja päätimme toteuttaa unelmamme, ainakin osittain jo hieman nopeammin. Niin että voisimme jatkaa nykyisissä työpaikoissa mutta ympärillä olisi maaseutua.
Tämän postauksen kuvat ovat vuokrakotimme pihalta. Olosuhteissamme ei ole kerrassaan mitään valittamista, meillä on upea talo, rauhallinen ja kaunis pihapiiri sekä hulppeat koiranlenkitys- ja ulkoilumetsät kävelymatkan päässä.
Keltaiset, tuoksuvat liljat ovat avautuneet
Mutta miten upeaa olisi olla oikea Koti, paikka jossa ajattelisi asuvansa loppuelämänsä, talo, jota voisi sisustaa ajatuksella ja rakkaudella, naapurit joihin oikeasti kiinnostaisi tutustua, yhteisö johon kuuluisi, kotikunta jonka asukas olisi. Voisi solmia pysyviä siteitä, suhteita, verkostoja. Rakentaa pysyvää pesää.
Perustaa kasvimaata, suunnitella pihaa, ajatella asioita vuosien päähän. Istuttaa vaikka puun. Vaikka jos jotain, sen olemme oppineet ettei elämää voi suunnitella. Innokasta suunnittelijaa kolautellaan kovalla lekalla.
Ruusupensas alkaa jo lopetella kukintoaan
Muutamat viime vuodet ovat olleet vastoinkäymisten värittämät.
Silti meillä on toisemme, hyvät työpaikat, terveyttä, mukavat, hyvinvoivat koirat ja upeat, tärkeät perheet ja sukulaiset.
Paljon hyviä, iloisia ja onnellisia hetkiä. Itse asiassa ihan huomattavan paljon onnea kaikesta epäonnesta huolimatta.
Pionit ovat ihanilla nupuilla. Kohta nämä kaunottaret kertovat meille keskikesästä
Tänä kesänä, kuten edellisenäkin nautimme siitä mitä ympärillä on. Kukkivasta, vehreästä puutarhasta ja niistä mahtavista lenkkeilymaastoista. Eikö niin pitäisi tehdä aina, oli sitten pihapiiri tai parveke tai itse asuntokaan oma, lainattu, pitkä- tai lyhytkestoinen.
Koti on siellä missä on rakkaat ympärillä, niinhän se yksinkertaisuudessaan on.
Herukkapuskat ovat painavat raakileista. Olemmeko tänä vuonna nopeampia kuin rastaat?
<3
VastaaPoistaYmmärrän fiiliksen :/ Oman Kodin menetyksessä aikoinaan oli pahinta tuo saavutettujen ja rakennettujen juurien menetys. Että ei voi enää kuulua sinne mihin piti lopultakin loppuelämä kuulua. Se _tunne, jota ei enää voi olla.
Innokasta suunnittelijaa tosiaankin lyödään lekalla, hyvin sanottu. Paljon ilon pilkahduksia sinne teille! <3
Kiitos, ja samoin sinne <3 !
PoistaSe on jännä miten näinkin epäsosiaalinen ihminen kuitenkin sitä yhteisöä ja yhteenkuuluvuutta kaipaa, ainakin silloin kun sitä ei ole :).