Alkuvuosi on ollut melkoinen. Töitä liiaksi asti, koiranpennun viihdyttämistä, harrastuksia. Mieluisia vieraita ja rakasta arkea, mutta enemmän toivoisin saavani viettää aikaa kotona ja luonnon helmassa. Tarvitsen ehdottomasti arkeeni aikaa jolloin en "tee mitään", eli aikaa ilman suunnitelmia tai lukkoon lyötyjä aikatauluja.
On myös pohdituttanut miten arkea voisi tähän suuntaan muuttaa. Työni on mielenkiintoinen ja viihdyn hyvin, mutta työmatkoineen päivät ovat niin pitkiä ettei aikaa ja jaksamista tunnu jäävän tarpeeksi muuhun.
Kevättä kohti kuitenkin mennään. Valoa on joka päivä enemmän, vaikka tänään taivas onkin ollut harmaa. Vihdoin ovat juoksulenkit palanneet arkeen ja liikunta kyllä antaa energiaa roppakaupalla.
Tänään oli pitkästä aikaa vapaapäivä. Pitkä aamiainen, mm-hiihtoja telkkarista, ulkoilua, siskonmakkarakeittoa. Kotoista olemista ja akkujen lataamista.
Herkullisen näköinen aamiainen. Oma aika ja omat hetket on kyllä tärkeitä, toivottavasti löydät tasapainon kaiken ohjelman ja vapaan välillä!
VastaaPoista