Viime aikoina ei ole sisustusjuttuihin juurikaan panostettu. Pintaremonttien päälinjat alkaa olla toteutusta vaille valmiit, toteutus tuskin on ihan lähiaikoina tapahtumassa mutta mitään suurempaa ei olla hankkimassa tai tekemässä ennen kuin pintoja on uusittu mieleisiksi.
Syksyllä on kuitenkin ihanaa vähän tunnelmoida. Makuuhuone on meidän eniten valmis huone, sinne on yhden seinän tapetit jopa ostettu eli jossain vaiheessa ne saattavat päätyä ihan seinällekin saakka. Hirsiseinät ja pönttöuuni tekevät tästä huoneesta niin kauniin ja rauhallisen.
Tampereelta kirppikseltä löysin Finlaysonin tuplapussilakanan joka sopii meidän makkarin syysfiilikseen aivan ihanasti.
Makkariin ei tapettien lisäksi ole enää tulossa juuri enempää tavaraa, pelkistetty ja rauhallinen tunnelma sekä hirsiseinät ja hyvä sänky takaavat aivan mahtavat yöunet.
Saviastiat ovat myös viime aikoina löytäneet kirppiskoriin. Niitä saa kirppikseltä törkeän halvalla (olen näistä maksanut 0,50-1e) ja useimmat löytämäni ovat Kyyrölän saven valmistamia.
Tässä taustalla on ulkomainen laakea kukkaruukku, en ole saanut vielä kuningasideaa mitä siihen istutan mutta kaunis siitä tulee, se on selvä :).
Pikkuinen Kyyrölän saven astia on todella söpö ja säilöö nyt ihania Rekosta ostettuja kotimaisia Alexandra-valkosipuleita. Ostin Alexandraa kilon, osan aion istuttaa maahan ja loput jäävät syötäväksi. Tuore kotimainen valkosipuli on toden totta kokeilemisen arvoinen herkku, aivan jotain muuta kuin kuivat kiinalaiset kaupan sipulit.
Maisemat täällä ovat taas kauniin syksyiset. Naapuri pui viljaa, peurat ovat palanneet pelloille, vaahtera esittelee ensimmäisiä keltaisia lehtiään.
Muistot palaavat viime syksyyn, miten unohtumaton olikaan ensimmäinen kaunis syksy maalla omalla tilalla.
Maallemuutto ei ole kaduttanut hetkeäkään. Näissä maisemissa verenpaine laskee heti työpäivän jälkeen ja kaikenlaisen stressin nollaus on todella helppoa.
Vuodenajat ovat jotenkin niin paljon lähempänä ja läsnä.
Hienot löydöt, erityisesti tuo pussilakana. Ihanan ja seesteisen näköisiä maisemia <3
VastaaPoista