torstai 4. kesäkuuta 2020

Tuvan remontti osa 2: lattia

Tuvan remontti jatkui lattioiden käsittelyllä.

Puolison isovanhemmilla on ollut punaiset lattiat, ja oikeastaan jo n. 7 vuotta sitten kun aloimme haaveilla maalle muutosta, yksi ensimmäisiä asioita mistä päätimme oli, että tuvan lattiasta tulee punainen. Vaikkei talostakaan ollut vielä mitään tietoa. Ja tuon punaisen lattian ehdoilla valittiin sitten muita asioita.


Tässä vielä lähtötilanne: lautalattia oli käsitelty kuultavan ruskeaksi. Vähän tympeän värinen mutta todella armollinen lialle ja koirankarvoille...


...toisin kun tämä maalattu lattia.    


Pitkällisen harkinnan ja netin selaamisen jälkeen maaliksi valikoitui Tikkurilan Pontti ja siitä väri M419 Cayenne. Tämä on ihan tavallisesta värikartasta, joitain perinnevärikarttojakin selailin mutta Cayenne oli sitten kuitenkin sopivin. Sävyn valinta ei ollut kyllä mikään helppo homma, tarvittiin monta käyntiä rautakaupassa tapettinäytteiden ja lopulta äidinkin kanssa!
Paljon kehutun Tikkurilan Permo-lattiamaalin valmistus on loppunut ja Pontti on uusi korvaava tuote. Meillähän lattiat ovat kovalla kulutuksella kun kolme koiraa sutii niillä, jonka takia emme halunneet satsata arvokkaisiin perinnemaaleihin, ja muutenkin yritimme selvitä rempasta kohtuullisella budjetilla. Myöskään mikään viikkojen kuivumisajan vaativa tuote ei tullut kyseeseen, kun kuitenkin asumme talossa koko ajan. Parin kilometrin päästä K-raudasta löytyvää tuotetta saa varmasti ja helposti lisää ja lattiaa voi myös paikkailla tarvittaessa helposti.

Hioimme lattiat kevyesti mutta emme paikanneet koloja tai muutenkaan tasoitelleet mitään. Halusimme että eletty elämä saa näkyä. 


Maalaus sujui suht sujuvasti niin, että toinen levitti maalia leveällä lattiapensselillä ja toinen töpsötti pikkupensselillä maalia koloihin. Ja välillä vaihdettiin vuoroja. Uusien tapettien suhteen hieman jännitti, jos maalia jotenkin roiskuisi, mutta maali oli kyllä oikein miellyttävä levittää eikä sotkenut pahasti. Maalikerroksia laitettiin kolme ja homma oli tehty parissa päivässä. Pontti kuivuu erityisen nopeasti; päällemaalattavissa 2 tunnissa, kalustekuiva n. viikossa. Ja riittoisaakin se oli, 9 litran pöntöstä jäikin vielä maalia. 

Lounaatkin saattoi nauttia maalikerrosten välissä.

 


En tiedä voiko lattiat enää ikinä olla muun väriset kuin punaiset. Väri on tosi lämmin ja kodikas. Toki aika hallitseva, mutta tykkään sen tuomasta kotoisasta ja vähän bohosta tunnelmasta. 


Lattia on kestänyt ihan hyvin nyt vuoden. Toki siinä näkyy naarmuja, näkyi jo hyvin pian maalaamisen jälkeen eli maali ei ehkä kaikkiin koloihin tarttunut ihan kunnolla. Kolme koiraa sutii lattioilla eikä meillä muutenkaan lattioita varota. Yleisilme on kuitenkin edelleen tosi siisti. Ei tulisi mieleenkään olla ilman mattoja. Onneksi maalattu lattia näyttää vähän kuluneenakin hienolta ja tosiaan paikkausmaalaus ei ole ihan hirveä projekti jos sille koetaan tarvetta. Ja räsymatot sopii punaiselle lattialle niin ihanasti <3

2 kommenttia:

  1. Oi, miten upea ja rohkea valinta. Taputukset täältä. Meillä myös päätalossa, josta lattia oli purettava, oli aikanaan ruskeaksi käsitelty lankkulattia. Se oli tosiaan aika tympeä minustakin. En usko, että rohkenemme ihan noin räväkkään värivalintaan uuden lattian kanssa kuin teillä, mutta ihailen lattiaanne, koska siinä on luonnetta, mikä sopii vanhaan taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Lattia ei ehkä nyt vuoden käytön jälkeen ole ihan noin kirkas kuin kuvissa, mutta kuitenkin ihan rehellisen punainen eikä esim. ruskeaan taittava. Minusta myös sopii hyvin vanhaan taloon eikä ole kaduttanut!

      Poista