sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kotiseutumatkailua

Käytiin sunnuntaipäivän ratoksi vähän ajelulla tutustumassa lähiseutuihin, vielä kun ehditään, suunnitelmissahan on muuttaa täältä pois. Asuntonäyttö on hyvä syy saada meidät sohvaperunatkin ulos ja liikkeelle. 

Viime viikko lomailtiin tällaisissa maisemissa: 

...joten hieman ankealtahan tuo marraskuumainen sää aamulla näytti, mutta hyppäsin silti pyörän selkään ja kävin pihakirppiksellä sekä tulomatkalla poikkesin vielä toisellekin kirpparille. Saaliina yksi kirja ja pari paitaa, ei ollut kovin antoisa reissu se. Mutta mukava katsella kylää pitkästä aikaa pyörän selästä.

Näytön ajaksi ajeltiin sitte ensin hakemaan ruokaa uudesta nepalilaisesta, ravintola Fishtailista. Ihan hauska pubimainen ympäristö, eikä ollut tuolla Rinnekodin suunnalla tullut ennen käytyä. Mainiota maalaismiljöötä. Ruoka ja palvelu oli erinomaista, suosittelen lämpimästi! Otimme mukaan Chili lambin ja butter chickenin. Annokset olivat reilun kokoiset, hyvän makuiset ja palvelu ystävällistä.

Paluumatkalla poikkesimme Ali-Ollin alpakkatilalla. Tilalla käynti on ollut pitkään suunnitelmissa, mutta näköjään piti ajella vahingossa ohi ennen kuin toteutus onnistui. Olipa hauska paikka. Alpakat olivat sympaattisen näköisiä, uteliaita eläimiä jotka tulivat heti aidalle norkoilemaan kun saavuimme paikalle. Tilan myymälässä oli myynnissä paljon alpakkatuotteita, ja mukaan tarttuikin hieman lankaa... Ikään kuin lankakaappi ei jo entisestään pursuilisi.



Oikeanpuoleiset mustat vyyhdit ovat tilan omien eläinten karvaa ja myös Suomessa valmistettuja. Hintaahan näille kyllä tulee mutta ai että miten ne vielä jonain päivänä lämmittävät palelevia käsiä lapasina. Tai pipona tai... Vasemmalla harmaata perulaista alpakkaa, jota myymälässä oli myös iso valikoima.

Muutamia virpojia uskaltautui ovelle saakka, kylillä pyöräillessäni vastaan tuli suorastaan useita. Ehkä siihen kevään tuloonkin on uskottava, usko ainakin vahvistuu näitä pajunkissoja katsellessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti