maanantai 30. maaliskuuta 2015

Villasukkien uusi elämä

Talviloman viimeinen päivä. Ulkona keväinen räntäsade joka oikeuttaa lojumaan päivän sisällä (koirien kanssa pakollinen peltolenkki ja pian takaisin lämpimään). Aikaa makoilla sängyssä puolille päivin, kuunnella jäätelöauton lauleskelua ja hiippailla verkkareissa.
Niin paljon aikaa, että kädet ohjautuivat rästikorille ja vuoroaan odottaneet villasukantekeleet pääsivät taas työstöön.

Tässä sukat alkuperäisessä asussaan vuonna 2012 (jestas mikä kuva, ei tainnut olla siivouspäivä just tuolloin) ja tässä blogitekstikin siitä vanhassa blogista, josta tosin Vuodatus kadotti kuvat.


Niin ihanaa kuin Noron sukkalanka olikin, ei se kyllä käyttöä kestänyt joten aika pian sukkien pohjissa ammotti jo reikiä. Parsimisella tästä tuskin olisi selvitty koska lanka hapertui sellaista vauhtia, ja sitä paitsi on hauskempiakin tapoja palauttaa elämä rikkinäisille villasukille.


Langanjämänyssäkät kehiin ja uudet terät vanhoihin varsiin. Harmaa lanka loppui vähän kesken joten vaihdoin sen harmaankirjavaan, ja sitten sekin vielä loppui joten vaihdoin sen tummanharmaaseen. Kauniita toki kaikki harmaat blogin nimen mukaisesti. Onneksi tuota eroahan ei melkein edes huomaa... ja mieltä lämmittää kun saa jämäkeriä kaapista hävitettyä.

Neulominen on hyvin rentouttava, mutta vähän tuleva ja menevä harrastus. Välillä puikot kilisevät harva se ilta ja välillä tulee pitkiäkin taukoja. Nuoruudestani oppineena harrastusteni tulee ensisijaisesti rentouttaa ja tuottaa hyvää mieltä, joten mitään stressiä en niistä suostu repimään. Siispä tälläkin hetkellä kaapit pursuilevat lankoja ja keskeneräisiä neuleita, jotka pääsevät käsittelyyn taas kun niiden aika on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti