Metsä on tärkeä paikka elämässäni. Lapsena harrastin suunnistusta, ja opin kulkemaan luonnossa, eksymään ja uskaltamaan. Opin ettei metsää tarvitse pelätä (monet aikuisetkin ihmiset ihan oikeasti pelkäävät metsässä), eikä eksymistäkään liiemmin. Tosin suunnistustaustasta huolimatta minulla on todella onneton suuntavaisto, joten yleensä oudommissa maastoissa laitan kyllä sports trackerin päälle, ainakin jos on tarvetta päästä jonkinlaisessa aikataulussa metsästä pois.
Sitten metsä meni useaksi vuosiksi kauas. Nautin siitä toki mökillä, mutta vasta koirat toivat takaisin metsässä kulkemisen ilon.
Koirat ovat tuoneet elämään monia hyviä asioita, mutta ehdottomasti paras niistä on pitkät lenkit metsissä ja pelloilla, ilman kiirettä ja omassa rauhassa. Onnekseni asumme hienojen lenkkimaastojen kupeessa ja pääsemme toteuttamaan tätä rakasta harrastusta usein. Ei vaan ole parempaa tapaa nollata ajatuksia kuin tarpoa metsäpoluilla ja pellonreunoilla ja katsella iloisia lenkkikavereita.
Vielä kaipaisin hieman jylhempiä korpimetsiä ja ihania metsäpolkuja naapuriini, nykyisellään maastot ovat melko peltopainotteisia.
Ja rakas suunnistusharrastuskin on näin aikuisiällä löytynyt uudelleen. Suunnistus on muuten ainakin täällä Etelä-Suomessa aivan valtavan suosittua; iltarasteilla kirmaa satoja pihkaniskoja junnuista senioreihin. Ehkä se suomalaisen sielu vain lepää metsässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti