Kesä on kääntynyt syksyyn. Sen myötä on nautittu kiireisestä arjesta, viileistä ja kasteisista syysaamuista, sateen ryminästä peltikattoon, viileäksi muuttuvasta vanhasta talosta ja sen myötä takkatulesta ja kynttilänvalosta sekä lukuisista teekupposista ja punaviinilasillisista.
Syksy on sellaista kotiin käpertymisen aikaa. Tosin meille sitä ovat oikeastaan kaikki vuodenajat, mutta jotenkin nämä pimenevät illat, kynttilät ja maistuvat kasvisruuat sekä telkkarista alkvata sarjat houkuttelevat pysyttelemään kotosalla ihan erityisesti. Sienimetsät meiltä löytyy ihan vierestä (ekat suppikset löydetty!) joten senkään puolesta ei kauas tarvitse kotoa lähteä.
Ulkona valo on muuttunut syksyisen vaaleaksi. Aamut alkavat olla jo hämäriä, kohta saa kaivella koirille valoja pantoihin.
Meillä kävi odotettuja ja tärkeitä vieraita, jotka toivat mukanaa kauniita syyskukkia. (Purkkeihinsa kuolleet chilit ehdinkin juuri raahata sivuun ennen vieraiden kaartamista pihaan.)
Talon sisäilma alkoi käydä niin kalseaksi että takassa on polteltu tulta joka päivä.
Tämä takka se ei kauheasti lämpöä varaa mutta lämmittää kyllä olohuonetta mukavasti ja sitä kautta koko talon huoneilmaa.
Saimme olohuoneen nurkkaan tällaisen perintötuolin, joka on kotoisin miehen mummulasta. Tuolia ei ole mitenkään käsitelty vaan siinä näkyy mieletön ajan patina, sukupolvien käsien ja jalkojen lepo käsinojilla ja jalaksilla.
Olohuoneesta on sohvan ja takkatulen ansiosta tullut nimensä veroinen. Mikäs tässä iltoja vietellessä sohvan nurkassa tällaisia maisemia katsellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti