sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Mysli

Luin kerran lehdestä, että mysliä aamiaiseksi syövät ihmiset ovat keskivertoa terveempiä ja uskoin.

Mysliä ei todellakaan kannata kantaa kaupasta, itse tekemällä siitä saa juuri sellaista kun haluaa. Meillä kotikotonakin tehtiin itse mysliä, siinä tosin kävi niin että pikkuhiljaa myslissä kaurahiutaleiden osuus väheni vähenemistään samalla kun kaikkien herkkujen osuus nousi.

Viime aikoina olen tehnyt myslit paahtamalla ne uunissa hunajan ja oliiviöljyn kera. Aineksia muuntelemalla variaatioita on loputtomasti. Tämänkertainen satsi sai makua kuivatuista hedelmistä. Vakioaineksia myslissäni ovat maapähkinät ja itse kuivatut omenat.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti