Kylvöhommissa on taas edetty, kun multiin ja kuutioihin on laitettu tomaattien jälkeen parsakaalta, kesäkukkia, pelargoneja, talvisipulia jne.
Mukavaa ja rentouttavaa hommaa tuo taimien kanssa touhuaminen.
Kasvihuoneelle on lupa saatu ja viime viikonlopun vietimme Perusta pienkanala -kurssilla ja siitä lähti kanalakuume nousuun. Suunnitelmat ovat valmiina ja kanat varattu joten näyttää kovasti siltä että ensimmäiset kotieläimet muuttavat tilalle vielä tämän kevään aikana.
Tilasin kaikki chilien ja tomaattien siemenet Fataliilta, itävyys lähenteli sataa prosenttia ja palvelu on aivan ensiluokkaista, lämpimät suositukset!
Aarikan tarjottimen löysin jokin aika sitten kirppikseltä, en nyt ihan tähän hommaan sitä suunnitellut mutta olipas se kätevä purkkien siirtelyssä.
Havaitsin taimia kouliessani että iso säkki multaa oli jotain aivan muuta kuin taimimultaa, mutta toivotaan ettei tomaattien elämä mullan laatuun kaatuisi.
Lajikkeina tomaateissa on keltainen kirsikkatomaatti 'Golden Sweet', isot ja satoisat punaiset tomaatit 'Pedro' ja 'Mt Vesuvius' sekä kaupantekijäisinä saatu, herneen kokoisia tomaatteja tekevä 'World's smallest'.
Eräs kuratassu on ollut isona apuna puutarhatöissä ja kaivanut jo monta suurta kuoppaa, mm. kukkapenkkiin.
Chilit kasvavat tasaiseen tahtiin. Olen lannoittanut laimealla Puutarhan kesällä.
Sisustus on hieman saanut joustaa taimikasvatuksen myötä, kaikki viherkasvit muuttivat nyt kevääksi sivummalle jotta taimille saatiin tilaa valoisimpaan paikkaan.
Räntäsateesta huolimatta rentouttavaa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa kaikille lukijoille!
Kanala kuulostaa kiinnostavalta! Rentoa pääsiäistä myös sinne!
VastaaPoistaIhania kevätpuuhia ja suunnitelmia! Ilolla odotan kasvihuoneen ja kanalan kuulumisia. Ihanaa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa myös sinne teille.
VastaaPoista