lauantai 2. toukokuuta 2020

Kevään kuulumisia


Kevät se koittaa tänäkin vuonna. Hieman on jännittänyt minkälainen keväästä ja kesästä tulee täysin lumettoman talven jälkeen, mutta ihan normaalilta tämä tässä vaiheessa näyttäisi. Pitkällä toki jo ollaan.


Kevät tuo mieleen kaikenlaisia ajatuksia, nyt vielä kun on ollut aikaa olla kotona, on puutarhahommat kyllä lähteneet taas aika lailla lapasesta. 
On idätelty herneenversoja ja kerätty nokkosia.
Taimikasvatus on pahimmillaan ja kämppä täynnä taimipurkkeja. Mitään kovin uutta ei taimipurkeista löydy vaan tuttuja chilejä, tomaatteja, parsakaalta, kesäkukkia, yrttejä ja sen sellaista.
Tänään siivosin kasvihuoneella ja isoimmat tomaatit ja chilit pääsivät jo sinne, kun on lämpimiä öitä luvattu.


Kasvihuoneessa kasvaakin jo retiisiä, salaattia, tilliä ja lehtikaalta. Tänään kylvin myös mangoldia, pinaattia, rucolaa ja lisää salaattia sekä istutin perunoita. Kokeilussa myös puikula-perunat.


Viime viikonloppuna kävin katselemassa korvasieniä ja pienen määrän jo löysinkin.




 Koirat ja muut kotieläimet voivat paksusti ja nuppiluku on pysynyt ennallaan. Koiria on kolme, kissoja yksi ja kanalassa kuusi kanaa ja kukko. Kesäksi on tulossa viimevuotiseen tapaan kesälampaita, peltoja ja ojanvarsia siistimään.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti