sunnuntai 16. elokuuta 2020

Kesän karavaanireissu

 Muistoja heinäkuiselta kesälomareissulta, joka tehtiin kuinkas muuten kuin asuntoautolla. 
Meillä oli aikaa vajaa viikko, ja löysät raamit missä kaikkialla haluttaisiin käydä. Karavaanauksessa kaikkein parasta on, ettei elämää tarvitse suunnitella kovin pitkälle, päätetään vain suunta ja annetaan fiiliksen viedä.

Kesäloman aloitus koronakevään jälkeen tuntui erikoiselta. Yleensä loman alkaessa haluan olla vain kotona, mutta nyt oli kotinurkkia katseltu koko kevät ja kesä ja tuntui kivalta lähteä reissuun heti loman alussa.


Otimme suunnan kohti itää. Porvoossa pidettiin kauppatauko ja siitä ajoimme Valkmusan kansallispuistoon.  Oli jo aika myöhä kun pääsimme sinne, joten kävelimme parin kilsan läntisen keitaan lenkin. Valkmusan kansallispuisto on aika tuntematon puisto Pyhtäällä, mutta suomaisemiensa vuoksi ihan ainutkertainen kokemus. Heinäkuu ja hellekeli oli tuonut puistoon muitakin mutta ei nyt mitenkään ruuhkaksi asti.

Matkalla ajellessa luimme lehtijuttua, jonka mukaan Turun saariston losseille oli 4 tunnin jonot. Me vältyimme kyllä ruuhkilta lähes koko reissun. Mahtava juttu että suomalaiset lomailivat tänä kesänä Suomessa, sekä ympäristön että suomalaisten yrittäjien kannalta!





Valkmusasta ajelimme puskaparkkiin metsätien varteen. Tämä jäikin reissun ainoaksi puskaparkiksi, koska aina reissupäivien päätteeksi teki mieli vesien äärelle yöpymään.
Tämä oli ihan hyvä paikka; rauhallinen, kauniissa metsämaisemassa ja auton takaa aukesi hyvät metsämaastot koirille. Metsässä yöpymisessä on sitä jotain <3




Aamulla nautittiin aamiainen metsän siimeksessä ja otettiin suunta kohti Kotkaa. Matkalla pysähdyttiin uimaan, kuten kaikkina muinakin reissupäivinä. 
Kotkassa menimme Santalahteen, jota tuttavamme oli suositellut. Eikä suositellut turhaan! Odotukset leirintäalueita kohtaan ylitettiin moninkertaisesti. Oltiin paikalla joskus klo 13 maissa ja tilaa oli vielä hyvin. Kuulemma heinäkuussa Santalahti täyttyy joka päivä mutta vaikka se oli täynnä, siellä oli todella väljää ja rauhallista. Ihan meidän autopaikan vieressä oli metsikkö jossa sai käytettyä koirat.
Toiveena oli päästä kesälomalla meren rantaan ja Santalahti on mainio paikka siihen. Siellä on upeita lenkkimaastoja ja hyvä uimaranta, rauhallinen ja väljä sekin. Onpa siellä jopa koirille korvamerkitty oma uimaranta, se oli tosin aikamoisen pusikon päässä ja vettä kyllä riittää ympärillä muutenkin. 



 Palvelut ja huoltorakennukset olivat ihan uusia ja vimpan päälle siistejä. 
Illalla grillailimme ja chillailimme autolla. Koirat opettelivat leirikoirien elämää olemalla remmeissä auton ulkopuolella kiinni, hyvin sujui.


Santalahdessa olimme yhden yön. Aamulla kävin vielä koirien kanssa kiertämässä parin kilsan "merireitin", joka oli kyllä nimensä veroinen, täynnä upeita kalliorantoja.
Ajelimme sitten Kotkan satamaan jossa olikin väkeä. Nautimme hyvät lohikeitot lounaaksi Kuusisen kalamajalla.



Sitten ajoimme Haminaan katsomaan jättiläislipputankoa ja siitä suuntasimme Lemille Säräpirtille. Täällä on ollut tarkoitus käydä aiemminkin mutta aina on mennyt aikataulut tai muut suunnitelmat mönkään. Täytyy kyllä sanoa että olisi kannattanut pysähtyä jo aiemmin. Palvelu, ympäristö ja erityisesti särä olivat ihan 10+. Emme osallistuneet kattaukseen vaan söimme pienet välipalat ja kahvit, ja ostimme särää mukaan.


Matka jatkui kohti Mikkeliä ja yöksi jäimme Löydön kartanon camping-alueelle. Mikä symppis paikka! Mennessämme naisten saunavuoro oli juuri meneillään ja pääsin suoraan rantasaunaan ja uimaan. Illalla grillailtiin grillikatoksella ja tämä kaikki kuului tietysti autopaikan hintaan. Alueella oli muutamia muitakin yöpyjiä muuta jälleen todella väljää ja hiljaista. 



Siitä suuntasimme aamulla Mikkeliin, jossa olikin sitten väkeä niin että lähdettiin äkkiä pois :). Nopea piipahdus Kenkäverossa ja kauppahallissa riitti.
Ajelimme läpi Savon, pysähdyttiin Pieksämäellä uimaan ja kauppaan ja siitä ajoimme Konnevedelle. Kävimme katsomassa Häyrylänrannan, leirintäalue ei oikein miellyttänyt joten lähdimme etsimään puskaparkkia, mutta sitä löytämättä palasimme takaisin Häyrylänrantaan. Alue oli aika ankea mutta ihan hyvin siellä nukuttiin. Uimaranta siellä oli tosi ihana upeine laitureineen ja hyppytelineineen. 
Tästä jatkettiinkin sitten sukulaisten mökille Rautalammin puolelle. Matkaa taitettiin savolaiseen tyyliin mäkisillä ja mutkaisilla sorateillä kymmeniä kilometrejä mikä ei asuntoautolla ole kauhean kivaa... Määränpää toki palkitsi niin maisemien kuin seuran puolesta <3



Kaikenkaikkiaan ihana matka läpi kesäisen Suomen! Alkuperäinen suunnitelma oli suunnata Lappiin mutta korona sotki sen suunnitelman, ei tämä sitten paljoa alkuperäiselle hävinnyt. Kauniita maisemia, virkistäviä järviä, upeat kelit ja paras matkaseura; mikäs siinä reissatessa. Toistaiseksi kotona oleva eläinmäärä hieman hankaloittaa pidempien reissujen tekemistä, ja kyllä autossa asuminen kolmen koiran kanssa olisikin ehkä tukalaa useamman viikon ajan. Vaikka kyllä se Lapin reissu vielä häämöttää haaveissa...

2 kommenttia: