Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Kesämuistoja ja kukka- ja satokausikatsaus

Ei oikein tunnu syntyvän järkeviä juttuja tekstien muodossa, mutta tässä hieman kuvatunnelmia menneeltä kesältä.


Korona ja etätyöt aiheuttivat kesällä intoa laittaa kesäkukkia, ja talon edustalla olikin koko kesän kukintaa. Tässä kuvassa pionit ovat parhaimmillaan. Takana näkyvän hortensian ajattelin yrittää talvettaa kasvilavassa. 

Pelargonit kokosin tänä vuonna terassin nurkkaan. Uutena tällä kaudella hankin lajikkeet "Dark red cassiopeia", "Sailing" ja "Mårbacka". Alla kuvassa kukkiaan kuitenkin esittelee "Evakko". 
Pelargonien talvetus käy pian ajankohtaiseksi enkä tiedä missä nämä mahtuisi talvehtimaan. Tähän saakka parhaiten olen onnistunut ihan huoneenlämmössä mutta en haluaisi leikata isoja kasveja kauheasti, joten olen pohtinut jos veisin ne ensin kanalaan ja vasta lähempänä pakkasia sisälle. Pistokkaitakin kannattaisi kohta ottaa, mutta se on hankalaa kun kasvit ovat edelleen ihan täynnä kukkia.



Kärhö Ville de Lyon lähti hyvin kasvuun mutta kukinta oli myöhäinen, se kukkii edelleen. Istutin myös pari uutta kärhöä kuolleiden tilalle. 



Kasvihuone on antanut satoa. Ei mitään megamäärää mutta kurkuissa ja tomaateissa ollaan kuitenkin pysytty. Vielä nyt syyskuussakin tomaatteja ja chilejä kypsyy aina lämpiminä päivinä.
Avomaankurkuissa ei onnistuttu tänäkään vuonna, mutta kasvihuonekurkut Louisa ja Delistar antoivat hyvän sadon ja molemmat olivat hyviä lajikkeita. Tomaateista suosikkini on edelleen Sunchocola F1, pieni ja satoisa. Myös Pedrosta saimme tänä vuonna ison sadon. 


Yksi uusista tomaattilajikkeista oli Cuor di Bue. Hyvän makuinen ja hauskan näköinen, mutta kovin montaa tomaattia ei tästä saatu maistaa. Raakileita tuli hyvin mutta eivät ehtineet kypsäksi asti kun putoilivat pois.




Myös kasvimaalta on saatu satoa. Parhaiten onnistuivat lehtikaali, broccolini, Annabelle-peruna sekä villinä rehottavat salvia ja minttu. Kesäkurpitsoja on syöty useampia ja porkkanat ja punajuuret ovat vielä maassa. Hankimme alkukesästä lavoille sadettajan ja se olikin hyvä hankinta.



Pihan marjasato jäi laihaksi. Vadelmia tuli ihan yksittäisiä ja mustaviinimarjaa muutama desi. Punaista viinimarjaa tuli reilusti. Tontin takana onneksi kasvoi mieletön määrä villivadelmia, joista on riittänyt syötäväksi ja pakkaseen.



sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Talven riemut ja kevään ensi säteet

Talvi on jatkunut työntäyteisenä. Kotona on käyty kääntymässä, joten oikein mitään kerrottavaa ei blogiinkaan ole ollut, eikä pimeät päivät ole houkutelleet kuvaamaan.

Tässä kuitenkin meidän kuulumisia kuvin, ihan omaksikin muistoksi.

Taas on saatu niin kaunis ja hieno talvi <3. Paljon, paljon lunta, sellaisia sopivia pakkassäitä. Olen usein ennenkin todennut, että täällä maalla vuodenajat kokee ihan eri tavalla kuin kaupungissa. Täällä on luonnon valoa ja aina vuodenajan mukaan muuttuvat maisemat ja värit. Ja tilaa olla, ulkoilla ja hengittää.



Kotona polttelee remppakuume, toivon mukaan ensi kesänä päästään uusimaan pintoja silleen maltillisesti. Periaatteella, mikä ei ole rikki, sitä ei tarvitse korjata. Jotenkin surettaa katsella nettikirppiksiä jossa laitetaan täysin valideja, kalliita keittiöitä ja muita pintoja kiertoon. Toki jokainen tekee makunsa mukaan mutta meille tärkeää on vanhan ja ehjän säilyttäminen. Mutta pientä päivitystä ehkä pintoihin saadaan.




Eräänä viikonloppuna tuli kokeiltua uunifetapastaa, tuota someherkkua. Oli hyvää!


Navetan vintiltä kaivelimme talon perintönä tulleita suksia, haaveina metsähiihtoretki. No lumet ehtivät sulaa ja vesikelit saapua ennen kuin pääsimme tuumasta toimeen, mutta nyt on taas pakkasia luvassa joten ehkä jopa tänä talvena suunnitelma toteutuu. Sukset vielä vaativat vähän pölyjen pyyhintää ja sopivien siteiden asennusta tai monojen hankintaa. Nyt on hankikannot olleet upeat, ja meidän pelloillakin nähty paljon ulkoilijoita. Läheinen peltolatu on ensimmäistä kertaa meidän täällä asuessa kunnostettu.




Eläinlauma voi hyvin ja paksusti. Koirakolmikko on löytänyt yhteisen sävelen kevään muutosten jälkeen. Ne nautiskelevat meidän lailla maalaiselosta. Eräänä viikonloppuna unohdin koirien remmit kaverin autoon, ja hyvin pärjättiin viikko ilman pantoja ja hihnoja.







Kanat pitivät muninnasta 1,5kk tauon ja tuli jo pariin otteeseen mietittyä mitä järkeä on ylläpitää lemmikkikanoja navetassa, lämmittää niitä talvella ja siivota ja ruokkia. Onneksi tauko lopulta päättyi ja nyt taas tulee munia yllin kyllin. Kyllähän se munien osto Rekosta hieman nololta tuntui :)

Kanat ovat olleet sisällä koko talven. Ulkoilusäitäkin olisi jo välillä ollut, mutta emme oikein ole keksineet järkevää systeemiä siihen, miten pitää ulkoiluluukkua auki kun kanalassa pitää kuitenkin pitää lämpöjä päällä. Mutta tuskin tässä kauaa enää menee kun päästämme kanat ulkoaitaukseen kevätsäistä nauttimaan.


Puutarhakausikin kolkuttelee jo ovella. Niin onnellisena kuin kauden loppusyksystä lopettaa, ei mene montaa kuukautta kun multasormea alkaa taas syyhyttää. 
Chilien viljely alkoi tammikuussa. Vanhat siemenet ovat itäneet yllättävän huonosti, mutta taimia on kuitenkin jo mullassa kymmenkunta ja lisääkin jo tulossa. Seuraavana ovat vuorossa tomaatit.



Pelargoneista talvetuksesta selvisivät valossa olleet, hämärässä työhuoneessa talvehtineet kuolivat yhtä lukuunottamatta. Matin päivänä leikkelin hieman kasveja ja otin pistokkaita. Samalla myös viherkasvit saivat uusia multia ja lannoitetta. Tuo kevään vihreä inspiroi kyllä niin paljon! Tähän vuodenaikaan ei ole parempaa kuin seurata kasvien uutta nousua.




sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Hiljaa hyvä tulee

Voisi päteä moniinkin meidän projekteihin, mutta tällä kertaa on kuvissa hiljaa valmisteltu villapaita talven tuiskuihin.
Ravelrysta tarkistin, tämä on aloitettu 2.4.2017. Että eihän siihen mennyt kuin puolitoista vuotta. Vappuna bloggailin sen valmistumisesta ja siitä lähtien se on odotellut kainaloiden viimeistelyä ja lankojen päättelyä.


Vaalea lanka on Airikkalan tilalta, josta haemme vuosittain myös karitsan lihaa. Harmaa on Rintalan tilan Iivaria, samaa josta tein aiemman villapaidan. Ruskea lanka on niinikään Rintalan tilalta, mutta sukkalankaa. Kaikki aivan ihania värjäämättömiä lampaan villalankoja. Sukkalanka oli hieman muita paksumpaa, mikä tekee kuvioista hieman epätasaisia. Mutta jospa nuo käytössä tuosta tasaantuisivat.
Malli on Dropsin September sweaterista omaan tarpeeseen muokattu.


Enpä olisi uskonut että paita vielä jonain päivänä valmistuu. Neulominen on ihanaa, mutta innostus tulee ja menee. Ja saa ollakin niin, hyvä on ihmisellä olla asioita missä ei tarvitse suorittaa.


tiistai 23. lokakuuta 2018

Lokakuussa

Lokakuussa alkavat värit hävitä luonnosta. Aurinkoisena päivänä niitä on kuitenkin vielä pihamaalla.


Öljylamput ovat meillä vain koristeena. Tuo ruosteinen on niin romuromanttinen <3

Orvokit ovat niin uskollisia kukkijoita. Ne on levinneet pitkin etupihaa ja kukkivat edelleen lakastuneessa kukkapenkissä.



Laventeli näyttää vielä vehreältä, talvehtimista jännitetään.



Kotieläimet voivat paksusti.
Kissa on mukana kaikissa touhuissa.



Kanoja on tällä hetkellä 6 + kukko. Muninta on virkistynyt sitten kesän helteiden, nyt munia tulee n. 3-5/ päivä. Kanat ulkoilevat vielä edelleen päivisin ulkotarhassa. Vapaana meillä kanat eivät ole ollenkaan, koirien ja ympäristössä liikkuvien petojen vuoksi.



Tämä loppusyksy on niin kaunista väreiltään ja tunnelmaltaan. Aamut ovat usvaisia ja kirkkaita, illat hämäriä. Lehdet ovat yhtäkkiä kaikki pudonneet. 
Jotenkin tämä karu kauneus koskettaa. Luonto vaipuu talviteloilleen.

Hanhet kerääntyivät suuriksi parviksi poistuakseen lämpimämmille maille.