Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Kesämuistoja ja kukka- ja satokausikatsaus

Ei oikein tunnu syntyvän järkeviä juttuja tekstien muodossa, mutta tässä hieman kuvatunnelmia menneeltä kesältä.


Korona ja etätyöt aiheuttivat kesällä intoa laittaa kesäkukkia, ja talon edustalla olikin koko kesän kukintaa. Tässä kuvassa pionit ovat parhaimmillaan. Takana näkyvän hortensian ajattelin yrittää talvettaa kasvilavassa. 

Pelargonit kokosin tänä vuonna terassin nurkkaan. Uutena tällä kaudella hankin lajikkeet "Dark red cassiopeia", "Sailing" ja "Mårbacka". Alla kuvassa kukkiaan kuitenkin esittelee "Evakko". 
Pelargonien talvetus käy pian ajankohtaiseksi enkä tiedä missä nämä mahtuisi talvehtimaan. Tähän saakka parhaiten olen onnistunut ihan huoneenlämmössä mutta en haluaisi leikata isoja kasveja kauheasti, joten olen pohtinut jos veisin ne ensin kanalaan ja vasta lähempänä pakkasia sisälle. Pistokkaitakin kannattaisi kohta ottaa, mutta se on hankalaa kun kasvit ovat edelleen ihan täynnä kukkia.



Kärhö Ville de Lyon lähti hyvin kasvuun mutta kukinta oli myöhäinen, se kukkii edelleen. Istutin myös pari uutta kärhöä kuolleiden tilalle. 



Kasvihuone on antanut satoa. Ei mitään megamäärää mutta kurkuissa ja tomaateissa ollaan kuitenkin pysytty. Vielä nyt syyskuussakin tomaatteja ja chilejä kypsyy aina lämpiminä päivinä.
Avomaankurkuissa ei onnistuttu tänäkään vuonna, mutta kasvihuonekurkut Louisa ja Delistar antoivat hyvän sadon ja molemmat olivat hyviä lajikkeita. Tomaateista suosikkini on edelleen Sunchocola F1, pieni ja satoisa. Myös Pedrosta saimme tänä vuonna ison sadon. 


Yksi uusista tomaattilajikkeista oli Cuor di Bue. Hyvän makuinen ja hauskan näköinen, mutta kovin montaa tomaattia ei tästä saatu maistaa. Raakileita tuli hyvin mutta eivät ehtineet kypsäksi asti kun putoilivat pois.




Myös kasvimaalta on saatu satoa. Parhaiten onnistuivat lehtikaali, broccolini, Annabelle-peruna sekä villinä rehottavat salvia ja minttu. Kesäkurpitsoja on syöty useampia ja porkkanat ja punajuuret ovat vielä maassa. Hankimme alkukesästä lavoille sadettajan ja se olikin hyvä hankinta.



Pihan marjasato jäi laihaksi. Vadelmia tuli ihan yksittäisiä ja mustaviinimarjaa muutama desi. Punaista viinimarjaa tuli reilusti. Tontin takana onneksi kasvoi mieletön määrä villivadelmia, joista on riittänyt syötäväksi ja pakkaseen.



sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Alkukesän kukkaloistoa

Tässä pieni kierros pihamaan kukkaloistossa. Alkukesä on mahtavaa aikaa, kesäkukat jo täydessä loistossaan ja monet monivuotisetkin aloittelevat kukintaa.


Vaahteran alle, rottinkikeinun viereen nappasin rautakaupasta pari Markettaa ja yhden Verbenan. Olen ihan aloittelija kesäkukkien kanssa enkä yleensä osaa sommitella mitään hienoja asetelmia vaan laitan kaikkea 'more is more' -periaatteella. Tästä setistä tuli kyllä ihan onnistunut. Verbena olikin aivan uusi tuttavuus.

Kesäkukista uskalsin jälleen satsata myös hortensiaan... Aiemmat kokemukset yhteiselosta hortensian kanssa ovat vähintäänkin masentavia. Se on kuitenkin niin upea ja näyttävä kukka että päätin ottaa uusinnan ja panostaa nyt ihan oikeasti. Toistaiseksi näyttää hyvältä. Hortensia on sisäänkäynnin edessä johon paistaa iltapäivällä aurinko. Olen salaojittanut ruukun hyvin ja kastellut sitä ahkerasti ja toivon meille sopuisaa kesää. 
Kukat ovat punertavaan päin, ajattelin kokeilla antaa sille rodolannoitetta, jospa kukat lähtisivät sinertämään. Kahvinporotkin voisivat toimia mutta niitä en taida uskaltaa testata.



Terassi sai tälle vuodelle vähän uutta ilmettä. Purimme siitä (lahot) kaiteet ja öljysin lattian. Ilta-aurinkoiselle seinustalle tein penkin, johon pääsivät talvehtineet Evakko-pelargonit mummulan vanhoihin patoihin. Tässä vielä vähän nuutuneena siirrosta mutta eiköhän nuo tuosta virkisty.

Pelargonit talvehtivat meillä ihan huoneenlämmössä, muuten en ole saanut onnistumaan. Hoidan niitä talven kuin huonekasveja ja ovat valoisassa paikassa ikkunalla. Greta-pelargonit kuolivat mutta Alastaron Helenat ja Evakot sain pidettyä hengissä. Helenoista sain myös pari virkeää pistokasta. Sitten ulkoilutin Helenoita vapun aikoihin ja unohdin ne yöksi ulos.. Ja tulikin 6 astetta pakkasta :O.  Meinasi kyllä itku tulla, niin kamalilta pelargonit näyttivät pakkasyön jäljiltä. Nostin kaikki nuutuneet ja jäätyneet pelargonit sisälle, leikkasin vaurioituneet osat pois ja huolsin hellästi, ja kaikki lähtivät uudestaan kasvuun! Toki ottivat reilusti takapakkia, oikeastaan kaikki kevään uusi kasvu kuoli.
Tälle kesälle hankin myös muutaman uuden pelargonin: Calliope dark red, Sailing ja Mårbacka.


Kaksi vanhaa omenapuutamme ovat paistatelleet ihan mahdottomassa kukkaloistossa. Pölyttäjiäkin on näyttänyt riittävän, paha tietysti sanoa onko niitä riittävästi mutta nähtävästi ahkera voikukan viljely tuo tulosta ja houkuttelee pörriäisiä pihaan. Omenasatoa siis toiveissa, viime vuonna muumiotauti verotti omenoita aika lailla mutta toivotaan tälle vuodelle parempaa.



Sitten vielä perennapenkkeihin. Särkynytsydän on alkukesän ehdoton lempparini. Ihastuin siihen yhden vuokrakämpän pihassa, ja se on lähtenyt myös täällä erittäin hyvin kasvuun. Särkynytsydän kasvaa sadevesikaivon vieressä pienessä penkissä kärhön ja tulppaanien kanssa, ja tänä vuonna istutin penkkiin myös karpaattienkelloa. Kellon pienet taimet jäävät nyt särkyneensydämen varjoon mutta toivotaan että ne siellä pärjäisivät.
Särkynytsydän kukki kauniisti kun jouduimme kaksi vuotta sitten luopumaan rakkaasta vanhimmasta koirastamme, ja tuo siksi mukanaan aina hitusen ikävää, aika kauniilla tavalla kuitenkin.


Nämä japaninakileijat löytyivät etupihan perennapenkistä kun hävitimme siitä yhden ruusupuskan. Nyt kasvavat pionien reunuksilla, ja tänä kesänä olen istuttanut penkkiin myös verikurjenpolvia, kylmänkukkaa, hopeahärkkiä ja elokuunasteria. Penkissä on melkoinen rikkakasviongelma ja lisäksi se on matalamultainen ja kuiva, joten en ole oikein saanut menestymään siinä mitään. Taas on yritystä :).


Toinen hirmuisen rikkaruohoinen perennapenkki on kasvimaan vieressä alapihalla. Siellä kasvaa iso lipstikkapuska ja syysleimu sekä aika paljon sipulikukkia kuten tulppaaneja ja laukkoja. Viime syksynä istutin sinne sammalleimua ja suikeroalpia, sekä vielä tänä vuonna reunuspoimulehteä ja taakse kultanauhusta. Taktiikkani siis on istuttaa voimakaskasvuisia ja maanpeiteperennoja ja vaalia niitä, ja tadaa, lopulta vuohenputki ja juolavehnä väistävät. Tätä metodia toteutan myös muutamaan kiviaitaan, joista on vuohenputken ja nokkosen alta paljastunut vuorenkilpeä ja jotain maksaruohoa. Ymmärrän toki, että tämä metodi voi olla elämänmittainen matka, mutta uskon kestäväni sen.
Nyt näyttäisi että tässä penkissä on myös unikko siementänyt ja alla näkyy sammalleimun ujoa kukintaa, hengissä ollaan siis.


Myös niittykukat elävät elämänsä kevättä. Niin ihanaa kun saa ilmaisia kukkakimppuja pihalta!
Haluaisin oppia tuntemaan luonnonkukkia paremmin. Tälle keväälle bongattuna on jo rentukka, puna-ailakki ja kurjenpolvi, niittyleinikki, peltokanankaali ja tietty lukuisat voikukat.


tiistai 23. lokakuuta 2018

Lokakuussa

Lokakuussa alkavat värit hävitä luonnosta. Aurinkoisena päivänä niitä on kuitenkin vielä pihamaalla.


Öljylamput ovat meillä vain koristeena. Tuo ruosteinen on niin romuromanttinen <3

Orvokit ovat niin uskollisia kukkijoita. Ne on levinneet pitkin etupihaa ja kukkivat edelleen lakastuneessa kukkapenkissä.



Laventeli näyttää vielä vehreältä, talvehtimista jännitetään.



Kotieläimet voivat paksusti.
Kissa on mukana kaikissa touhuissa.



Kanoja on tällä hetkellä 6 + kukko. Muninta on virkistynyt sitten kesän helteiden, nyt munia tulee n. 3-5/ päivä. Kanat ulkoilevat vielä edelleen päivisin ulkotarhassa. Vapaana meillä kanat eivät ole ollenkaan, koirien ja ympäristössä liikkuvien petojen vuoksi.



Tämä loppusyksy on niin kaunista väreiltään ja tunnelmaltaan. Aamut ovat usvaisia ja kirkkaita, illat hämäriä. Lehdet ovat yhtäkkiä kaikki pudonneet. 
Jotenkin tämä karu kauneus koskettaa. Luonto vaipuu talviteloilleen.

Hanhet kerääntyivät suuriksi parviksi poistuakseen lämpimämmille maille.




tiistai 10. heinäkuuta 2018

Pelargonihullutus

Kuin ihmeen kaupalla sain viime talvena kolme pelargonia pysymään hengissä, siitä innostuneena liityin Facebookissa pelargoniryhmään ja siitäkö se hullutus lähti. Nyt on pelargoneja joka puolella. En tiedä onko toista näin helppohoitoista kasvia joka kuitenkin kukkii kiitollisesti koko kesän.


Kuistihan suorastaan huusi pelargoneja, ja kuistilla myös nuo talvetetut olivat pitkälle syksyyn ja taas keväällä. Ensimmäisenä talvena unohtui pelargonit kuistille koko talveksi ja paleltuivat sinne. Ikävä kyllä ihan kunnollista talvetuspaikkaa ei meiltä löydy, kun kaikki kylmät tilat menevät pakkaselle. Viime talven onnistuin pitämään pelargonit hengissä ihan huoneenlämmössä, melko hämärässä paikassa ja vähällä huomioinnilla. Nämä kuistin pelargonit myytiin ihan lajikenimen kanssa, mutta onnistuin sen jo unohtamaan. Ovat kuitenkin kauniin vaalean lilat, yksinkertaisin kukin.


Alekorista tarttui mukaan riippapelargoni, joka pääsi kuistille taannoin kirppikseltä hankittuun kupariamppeliin.


Terassille ulos ostin kukkivan riippapelargonin. Ooh minkä värinen ja kokoinen! Ja sopii aika kivasti talon väriin. 
Takana aidan päällä laatikossa näkyy pienenä talvettamani pelargoni. Ne vasta aloittelevat kukintaansa. Pitkä on ollut matka ulos istutuksesta kukintaan. Nuo talvetetut kyllä ovat myös aika isoja, ovat kasvattaneet hurjasti lehtiä koko alkukesän. Vasemmalla alhaalla näkyy neilikkaistutus, joka on kukkinut kiitollisesti ihan koko kesän. Neilikka taitaakin olla lempparikesäkukkani, ne ovat kukkineet ja tuoksuneet meille jo pari kuukautta.

Näiden kuvattujen pelargonien lisäksi ostin pari pientä, kukatonta kasvia alehyllystä 50cent hintaan sekä yhden "Fireworks" -nimisen. 


Pihan perennapenkistä nousee liljoja! Olin onnellisesti ehtinyt unohtaa tällaisia istuttaneeni. Piha hieman kaipaisi jotain helppoja ja varmoja loppukesän kukkijoita. Ehdin jo tänä kesänä ajatella että liljoja en halua liljakukkojen vuoksi, mutta näköjään viime kesänä tuli ajateltua toisin :D



Meidän pikkumetsässä kasvaa jo komea punikkitatti. Tämä yksilö jo etanoille menetetty, mutta jospa niitä tulisi lisää. Viime vuonna tuosta muutaman söimmekin.


Puutarha-assistentti kissa on vahtinut ahkerasti pihatöitä, ja näemmä myös nukkuu kasvilavoissa sekä kukkapenkeissä.


Kasvimaalla broccolinit ovat ihan just valmiita. Ai vitsi mitä herkkuja!


Sisälläkin alkoi uusi aikakausi, nimittäin dymokirjoittimen aikakausi. Ostin kirjoittimen joskus taannoin (muistelen että Porvoossa... eli yli 1,5 vuotta sitten) kirppikseltä 1 euron hintaan ja tähän saakka se on odotellut nauhaa. Nyt kun kellarin järkkäys olisi ajankohtainen sain aikaiseksi hommata nauhaa ja ta-daa, sehän sopi kirjoittimeen! Välilyönti on vielä hukassa ja tekniikka kaipaa pientä harjoitusta mutta tästä tulee kyllä kellarin hitti!


sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kesän tunnelmia

Keskikesä ja kesäloma.

Ensimmäiset lomapäivät katseltiin kaunista Prahaa. 




Borta bra men hemma bäst. Kotona kauniita kattauksia, kesäkukkakimppuja ja perintöastioiden ihailua. 



Eräs yritys myy näiden meidän pelloillamme laiduntavien valkohäntäpeurojen lihaa. Liha on vähän kuten poroa, ja aivan täydellistä kokattavaa. Pehmeää, sileää ja erinomaisen makuista. 




Omassa kasvihuoneessa valmistuivat ensimmäiset tomaatit. Lajike 'Pink charmer' on satoisa, aikainen ja erittäin maukas! Ehdottomasti jatkoon.

Loma jatkuu kotosalla. Vuodenajasta, maalaismaisemista ja omasta kasvimaasta nauttien.