Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekstiilit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekstiilit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. marraskuuta 2016

Marraskuisia hetkiä

Marraskuinen talvi tuli ja meni ja nyt on pimeää. Täällä maalla on aivan mahdottoman pimeää.

Muistan hyvin hetken, jolloin aloin haaveilla maalle muutosta. Olin silloisen poikaystävän kotiseuduilla maalla. Oli pussipimeää ja ajelimme siellä pimeässä autolla, ja talot joita ohitimme näyttivät niin kodikkailta valoineen. Kun sieltä pimeän taipaleen päästä tuli talon valot näkyviin ja talossa ihmisiä, jonkun koti. Muistan kun mietin miten ihanaa olisi tulla pimeyden halki omaan kotiin. Ja juuri niin ihanaa se on kyllä ollut. 

Marraskuussa parasta on antautua pimeälle ja loskalle. Hankkia paljon kynttilöitä ja pehmeitä valoja, vilttejä ja takkatulta. Tehdä asioita joista tulee hyvälle mielelle, syödä hyvää ruokaa ja vain nautiskella. Ehtiihän sitä stressata ja juosta taas valoisammalla.

Tänään teimme (viimeinkin, voisi joku sanoa) suursiivouksen ja on ihanaa vaan oleskella ja katsella ympärilleen, kun joka paikka ei lainehdi koirankarvoja ja epämääräistä romua. Huomennahan tilanne on todennäköisesti jo ennallaan.

Tässä kuvina sekalaisia sattumia marraskuulta. 


Amarylliksen sipuli pääsi multaan ja lähti heti samantien hurjaan kasvuun. Päivässä tuli lehtien kärjet näkyviin ja nyt tilanne on jo tämän näköinen:


Ikkunoista avautuu harmaa marraskuinen maisema. Päivällä on harmaata, aamulla, illalla ja yöllä pimeää kuin pussissa.

Puttipaja on tuonut myyntiin Festivo-kynttilänjalkoihin sopivat pallokynttilät. Valitettavasti ensikokemus kynttilöistä ei ollut paras mahdollinen kun näistä toinen katkesi jo ennen kuin oli ehditty sytyttääkään.


Halot ovat tulleet osaksi sisustusta, ja niitä on myös pilkottu ahkerasti. Puilla lämmittäminen on kyllä ilo.


Miehen perintokiikkustuoli sai päälleen talven kunniaksi lampaantaljan, jonka ostin läheiseltä lammastilalta lankojen ja karitsanlihan mukana.


Muutama kirppiskeikka on tullut tehtyä, vailla sen suurempia hullaantumisia mutta tummansiniset Arabian kynttilänjalat saivat seurakseen pirteän punaisen.


Siivouspäivän päätteeksi saimme nakuteltua muutamat taulut ja mummun tekemän ryijyn seinään. Se pääseekin oikeuksiinsa hirsiä vasten, ihan kuin se olisi tuohon tehty.


Koirat ovat ottaneet tavakseen tähystellä pihalle sohvan divaani-osalta, joka sai nyt peitteen päälleen. Ainakin yhdellä koiralla on massiivinen karvanlähtö ja karvaa oli sohvassa niin että pölinä kävi. Koirien kynnet myös kuluttavat sohvan pintaa, ja vaikka tämä sohva nyt tällainen edullinen Tori-hankinta onkin, niin ehkä suojaaminen tuo sille vähän lisää elinikää.
Selkänojalla on eilen Pentikiltä ostamani villainen torkkupeitto. Sain kiitokseksi eräässä yhdistyksessä toimimisesta lahjakortin Pentikille, vuoden säästelin sitä ja pohdin mihin sen käyttäisin ja tähän päädyin. Rakastan päiväunia sohvalla joten torkkupeitolle on käyttöä.

Tuvassa tunnelma on ihan kodikas, vaikka kaikenlaista remppasuunnitelmaa on taas tullut hahmoteltua. Onneksi emme ole kovin nopeasti toimeen tarttuvia kumpikaan, niin suunnittelutyölle on vielä hyvin aikaa.


Seuraamassani "Materian taju" -blogissa on postaussarja nimeltään "Hetkiä kotona", ja olen melkein kateellinen etten ole itse keksinyt sitä.
Näissä hetkissä on vaan jotain niin suurta. Kalsea harmaus ikkunan takana, mutta sisällä lämpöä, valoa, rakkautta ja maailman parasta seuraa <3


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Suvantovaiheen kirppislöytöjä

Sellaistakin sattuu, että kiertelee kirpputoreja eikä löydä mitään. Ei edes tartu yhteenkään esineeseen ja harkitse sen ostamista. Kirppistely menee ainakin minulla vähän kausissa, välillä hienoja löytöjä tekee yhtenään ja välillä taas on hiljaista. Hyvä niin, eipä sitä koko aikaa tavaraa tarvitsekaan kotiin kantaa.

Tässä kuitenkin kauden viimeisiä löytöjä, vierailukohteena oli nyt Lanttila Vantaalla:


Pellavapyyhkeitä parilla eurolla kaksi kappaletta. Laudeliinoja vaan ei ole liikaa.


Finelin Orient-kasari 3e. Ei ihan uudenveroisessa kunnossa ja ajattelinkin tähän laittaa kukkia, mutta se onkin päätynyt munankeittokattilaksi.



Vanha puulaatikko 5e.


Puiset leipäaluset 4e. Palotalossa meillä oli tällaiset Pentikin valmistamina ja kovassa käytössä. Nämä eivät ole Pentikin mutta suoraan käyttöön päätyivät nämäkin.


Marimekon Muija-purkkeja on tässä kertynyt useampia. Viimeisimpänä iso musta, hintaakin ihan poikkeuksellisen vähän 2,90e. 

torstai 25. helmikuuta 2016

Maijal oli karitsa

Ja niin on myös minulla, yksi pakastimessa ja toinen puikoilla.


Viime viikon lopulla vastaanotin kaksi mieluisaa lähetystä. Puolikkaan karitsan lihat Närin lammastilalta sekä pehmoisen lankapaketin Rintalan tilalta Yläneltä.


Lapsena meillä oli tyynyliina Marimekon Musta lammas -kankaasta. Aika ihana 50-luvun oranssivalkoinen kuosi. Uustuotantoon, Marimekko hoi?


Lampaat, nuo sympaattiset eläimet. Unelma elää, että niitä joskus kulkisi omassakin pihassa, paimenkoirathan meillä jo onkin. Laitumella kuljeskelua varten puikoille hyppäsi lammaslaidunpaita, harmaa ja lämmin villapaita karkeasta, rasvaisesta ja lämpimästä kainuunharmaksen villasta. Kyllä tällä sitten kelpaa laitumiaan ihailla.





Lampaista ja muista maatiaisista kirjoittaa myös Maatiaismuori, suosittelen lämpimästi upeita kuvia joita saa myös kirjan muodossa.


torstai 6. elokuuta 2015

Kesän parhaat pyyhkeet

Kolin reissua suunnitellessa tuli ajankohtaiseksi retkipyyhkeiden hankinta. Ilmiselvä vaihtoehto oli ihanan Kettukarkin hamam-pyyhkeet, joita on monella taholla hyviksi kehuttu. Laitoin tilausta menemään, tilasin miehelle mustan ja itselle harmaan ison pyyhkeen, muutaman keittiöpyyhkeen sekä kotimaisen Mayn hunaja-rosmariinisaippuan. Laitoin tilauksen lisätiedoiksi toiveen, että pikaista toimitusta toivotaan koska pyyhkeet pitäisi saada reissun päälle mukaan. No siitä olin turhaan huolissani, lähetys tuli muutamassa päivässä kauniisti paketoituna kivan viestin kera.





Olimme pyyhkeisiin erittäin tyytyväisiä vaelluksella. Ne ovat kevyet, hyvin kuivaavat ja nopeasti kuivuvat. Ja tosi kauniin näköiset. Tykkään paljon myös keittiöpyyhkeistä, nimenomaan tuon kuivaavuuden ja kuivuvuuden takia ja ovat myös hyvän kokoiset keittiöön.


Eihän tässä sitten todella vielä kaikki, Kolilta kun ajeltiin mökille päin oli sähköpostiin tullut viesti Vihreästä talosta, siellä oli arvottu mitäs muutakaan kuin Kettukarkin hamam-pyyhkeitä saippuan kera ja olin onnellinen voittaja! Niinpä tänään noudin postista (jossa makuutin pakettia päiväkaupalla) Kettukarkin paketin, jossa oli vielä kaksi suurta hamam-pyyhettä lisää sekä ihanaa Terrible twins laventeli-saippuaa.  Ensimmäinen blogiarvontavoitto ja heti näin mahtava!
Laventelin tuoksu on muuten huumannut pääni. Palotalossa meillä oli laventelin tuoksuinen kynttilä, käytössä aina ennen asuntoesittelyjä. Oli sitten pakko hankkia tänne uuteenkin kotiin samanlainen. Muuten en tuoksukynttilöistä välitä mutta laventelin tuoksuun olen koukussa.

Kiitokset Vihreään taloon ja Kettukarkille kesäni ilostuttamisesta!!