Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arabia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arabia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Talven riemut ja kevään ensi säteet

Talvi on jatkunut työntäyteisenä. Kotona on käyty kääntymässä, joten oikein mitään kerrottavaa ei blogiinkaan ole ollut, eikä pimeät päivät ole houkutelleet kuvaamaan.

Tässä kuitenkin meidän kuulumisia kuvin, ihan omaksikin muistoksi.

Taas on saatu niin kaunis ja hieno talvi <3. Paljon, paljon lunta, sellaisia sopivia pakkassäitä. Olen usein ennenkin todennut, että täällä maalla vuodenajat kokee ihan eri tavalla kuin kaupungissa. Täällä on luonnon valoa ja aina vuodenajan mukaan muuttuvat maisemat ja värit. Ja tilaa olla, ulkoilla ja hengittää.



Kotona polttelee remppakuume, toivon mukaan ensi kesänä päästään uusimaan pintoja silleen maltillisesti. Periaatteella, mikä ei ole rikki, sitä ei tarvitse korjata. Jotenkin surettaa katsella nettikirppiksiä jossa laitetaan täysin valideja, kalliita keittiöitä ja muita pintoja kiertoon. Toki jokainen tekee makunsa mukaan mutta meille tärkeää on vanhan ja ehjän säilyttäminen. Mutta pientä päivitystä ehkä pintoihin saadaan.




Eräänä viikonloppuna tuli kokeiltua uunifetapastaa, tuota someherkkua. Oli hyvää!


Navetan vintiltä kaivelimme talon perintönä tulleita suksia, haaveina metsähiihtoretki. No lumet ehtivät sulaa ja vesikelit saapua ennen kuin pääsimme tuumasta toimeen, mutta nyt on taas pakkasia luvassa joten ehkä jopa tänä talvena suunnitelma toteutuu. Sukset vielä vaativat vähän pölyjen pyyhintää ja sopivien siteiden asennusta tai monojen hankintaa. Nyt on hankikannot olleet upeat, ja meidän pelloillakin nähty paljon ulkoilijoita. Läheinen peltolatu on ensimmäistä kertaa meidän täällä asuessa kunnostettu.




Eläinlauma voi hyvin ja paksusti. Koirakolmikko on löytänyt yhteisen sävelen kevään muutosten jälkeen. Ne nautiskelevat meidän lailla maalaiselosta. Eräänä viikonloppuna unohdin koirien remmit kaverin autoon, ja hyvin pärjättiin viikko ilman pantoja ja hihnoja.







Kanat pitivät muninnasta 1,5kk tauon ja tuli jo pariin otteeseen mietittyä mitä järkeä on ylläpitää lemmikkikanoja navetassa, lämmittää niitä talvella ja siivota ja ruokkia. Onneksi tauko lopulta päättyi ja nyt taas tulee munia yllin kyllin. Kyllähän se munien osto Rekosta hieman nololta tuntui :)

Kanat ovat olleet sisällä koko talven. Ulkoilusäitäkin olisi jo välillä ollut, mutta emme oikein ole keksineet järkevää systeemiä siihen, miten pitää ulkoiluluukkua auki kun kanalassa pitää kuitenkin pitää lämpöjä päällä. Mutta tuskin tässä kauaa enää menee kun päästämme kanat ulkoaitaukseen kevätsäistä nauttimaan.


Puutarhakausikin kolkuttelee jo ovella. Niin onnellisena kuin kauden loppusyksystä lopettaa, ei mene montaa kuukautta kun multasormea alkaa taas syyhyttää. 
Chilien viljely alkoi tammikuussa. Vanhat siemenet ovat itäneet yllättävän huonosti, mutta taimia on kuitenkin jo mullassa kymmenkunta ja lisääkin jo tulossa. Seuraavana ovat vuorossa tomaatit.



Pelargoneista talvetuksesta selvisivät valossa olleet, hämärässä työhuoneessa talvehtineet kuolivat yhtä lukuunottamatta. Matin päivänä leikkelin hieman kasveja ja otin pistokkaita. Samalla myös viherkasvit saivat uusia multia ja lannoitetta. Tuo kevään vihreä inspiroi kyllä niin paljon! Tähän vuodenaikaan ei ole parempaa kuin seurata kasvien uutta nousua.




perjantai 6. heinäkuuta 2018

Diy villiyrttijauhe ja muodikkaat vihersmoothiet

Villiyrtit tarjoilevat satoa jo aikaisin keväällä, paljon ennen kuin laiskan puutarhurin kasvimaa. Niistä saa kivasti tuoretta smoothieihin, ja onhan nämä kauniin vihreät juomat myös niin muodikkaita ja instakuvista tuttuja.
Vedän itse aika hc-smoothieita ja välillä tosi outojakin makuyhdistelmiä, esim. selleri smoothiessa on yksi suosikeistani. Mutta voi vihersmoothie olla ihan hyvääkin ja villiyrtit ovat suurimmaksi osaksi melko miedon makuisia.

Suosikkiaineksia smoothieissa ovat vuohenputki, nokkonen, lipstikka, selleri, pinaatti, avokado ja nesteinä käytän pääasiassa eri kasvipohjaisia maitoja, lähinnä kaura- ja mantelimaitoa ja usein lisään lorauksen omena- tai sitruunamehua.  Ja jotain suutuntumaa pitää myös olla, sitä yleensä saa siemenistä. Auringonkukansiemenistä tulee myös hyvää makua. 




Viime kesänä kuivaamani nokkoset jäivät aika heikolle käytölle, joten päätin tänä kesänä käsitellä villiyrtit suoraan viherjauheeksi, jota voi sitten lisätä puuroihin tai smoothieihin tai oikeastaan mihin tahansa. Ämpärillisestä vuohenputkea, nokkosta, poimulehteä ja voikukkaa tuli pieni lasipurkillinen tehojauhetta talven ankeisiin arkiaamuihin.
Ämpärillinen villiyrttejä mahtui kuivuriin juuri ja juuri, ja kuivuessaan ne levittivät taloon ihanaa tuoksua. Myös valmis jauhe tuoksuu erinomaiselta. Jauhoin jauheen ihan sauvasekoittimella, ja sen olisi voinut ehkä vähän sileämmäksikin jauhaa mutta omaan käyttöön menee noinkin.





sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kesän tunnelmia

Keskikesä ja kesäloma.

Ensimmäiset lomapäivät katseltiin kaunista Prahaa. 




Borta bra men hemma bäst. Kotona kauniita kattauksia, kesäkukkakimppuja ja perintöastioiden ihailua. 



Eräs yritys myy näiden meidän pelloillamme laiduntavien valkohäntäpeurojen lihaa. Liha on vähän kuten poroa, ja aivan täydellistä kokattavaa. Pehmeää, sileää ja erinomaisen makuista. 




Omassa kasvihuoneessa valmistuivat ensimmäiset tomaatit. Lajike 'Pink charmer' on satoisa, aikainen ja erittäin maukas! Ehdottomasti jatkoon.

Loma jatkuu kotosalla. Vuodenajasta, maalaismaisemista ja omasta kasvimaasta nauttien.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Talviloman rippeillä tapahtunutta

Vihoviimeiset lomapäivät tuli vietettyä ihan vaan kotona. Maaseudun keväässä riittää ihmeteltävää ja puuhailua.







Sipulikukkien piippoja löytyy eri puolilta pihaa ja ensimmäiset krookukset kukkivat keltaisina.





Ensimmäiset lumoavat värit kaiken ruskean, harmaan, koirankakkojen ja haravoimattomien lehtien keskellä <3


Idätysikkunalla alkaa olla ahdasta. Tässä viimevuotisista siemenistä herkullista broccolinia eli varsiparsakaalta. Mielettömän satoisa ja maukas, ja itävyys edelleen 100%.


Kasvihuoneen lämmöt alkavat olla kohdillaan eikä yöpakkasia ole lähipäiviksi luvassa. Niinpä uskaltauduin kunnostamaan muutaman astian ja piilotin multiin perunaa, pinaattia, salaattia ja pillisipulia. Maltti ei ole valttini mutta kaikkea voi kokeilla ja yrittää.


Kanat aloittivat ulkoilun tarhassa ja vaikuttavat pitkän talven jälkeen oikein onnellisilta vapaudestaan. Munintakin lähti taas tauon jälkeen käyntiin. Päivänvalolla on ihmeellinen vaikutus.


Kissa ulkoilee ahkerasti yöt ja nukkuu sikeästi päivät. Missä sunny spot, siellä kissa.


Seniorikoiran nukkumapaikka on minun sängyn vieressä johon sille on oikeus annettu loppuelämäkseen. Tähän saakka se on suosinut paljasta lattiaa, mutta kirppikseltä tarttui matkaan tällaisia pikkumattoja ja saivat koiran hyväksynnän. Mikäs siinä näin ihanan kaverin vierestä herätessä joka aamu <3 <3