Pieni tuunaus ja remppahaaveita

Tuskin on makuuhuoneen remontin viimeistelyjä tehty (=ei ole) kun jo uudet pikku rempat kutkuttelee mieltä. Talossa on nyt asuttu 1,5 vuotta ja se on kyllä vähintään se aika mikä pitäisi miettiä, harkita ja suunnitella. Vieläkään ei ole kiirettä mutta pikku hiljaa tehdään valmiiksi niitä kohtia mistä on selvät visiot olemassa.

Nyt kuitenkin tyydyttiin hieman pienempään "remonttiin" kun olohuoneen senkki sai uudet vetimet. Alunperin olin aikeissa maalata senkin vaaleaksi ja lyhentää sen jalkoja niin että se olisi ikkunan alareunan tasalla, mutta en sitten olekaan hennonut koskea hienoon vanhaan esineeseen. Joten senkki saa pitää värinsä ja kokonsa mutta muoviset vetimet vaihtuivat messinkisiin, Clas ohlsonin valikoimasta löytyneisiin.

Alunperin vetimet olivat siis muoviset, ehkä jopa alkuperäiset, puutapeilla kiinnitetyt.

Messinki tuo minusta kivaa pientä särmää senkkiin mutta vetimet ovat silti hillityt, ei mitään blingblingiä ja sopivat kivasti kaappien metallisiin lukkopesiin.

Ja tässä alakuvassa sitten näkyykin niitä tulevia haaveita eli suunnitelmia tuvan seiniin. Tällä hetkellä johtava vaihtoehto on Pihlgren & Ritolan Herraskartano -tapetti, mutta muitakin ideoita on vielä mietinnässä. Osa seinistä avataan ja katsotaan löytyisikö sieltä siistiä hirsiseinää. 

Loppukesän tunnelmaa

Kesäloma lähenee loppuaan ja edessä on syksyn viilenevät illat, arkirutiinit, harrastukset, työmatkat, kasvimaan ja kasvihuoneen talviteloille laitto, syysistutukset ja tunnelmoinnit kynttilänvalossa.

Tässä kuitenkin vielä tunnelmia kesäisestä kodista.

Kuisti on kesällä ihana! Rottinkituoli ja -pöytä löytyivät vintiltä, tuoli tosin kaipaa pientä fiksausta ennen kuin on istumakuntoinen :)

Yleensä kuisti on täynnä kenkiä ja erinäistä lähtevää ja saapuvaa tavaraa mutta on oikein toimiva tila siinäkin tarkoituksessa.

Kunnostimme kuistille navetasta löytyneen puulaatikon polttopuiden säilytystä ajatellen. Laatikko on tosin klapeja odotellessa täyttynyt erinäisellä roinalla joten en tiedä mahtuuko sinne polttopuita ensinkään.

Laatikko on oikeasti kestopuinen puutarhavälinelaatikko. Se hiottiin ja maalattiin Tikkurilan Helmi-kalustemaalilla.

Tuvan pöytää ovat koristaneet pihalta kerätyt kimput.

Finel-kokoelmaa :)

Kesävieraat ovat lähteneet tältä erää ja talon väki vetää henkeä loppukesän haasteita odotellessa.

Diy amppelit ja muuta viherkasviasiaa

Viherkasviamppelit ovat näyttäviä, mutta väliaikaisten asuntojen ikkunoille en ole niitä saanut aikaiseksi laittaa. Nyt vanhojen, venytettyjen ikkunoiden eteen niitä suorastaan kaivattiin joten tuumasta toimeen.

Yllä valmis amppeli ilman asukkaita.

Taimet ostin torista, kuningaskissusta ja posliinikukkaa. Tulivat nätisti ja nopeasti postissa. Netistä vähän katselin sopivia amppeleita, mutta ei jotenkin huvittanut tilata postitse niin painavaa tavaraa ja kalliitakin olivat. Yhtä toista projektia varten tuli hankittua juuttinarua, joten päätinkin sitten kokeilla amppelin solmimista itse. Netissä on näihin paljon ohjeita, mutta päädyin lopulta mahdollisimman yksinkertaiseen ja simppeliin malliin, ohje on TÄÄLLÄ. Ohje ei ole kovin havainnollinen, ja piti vähän itsekin pähkäillä miten tuo aloitus on tarkoitettu, muutama lisäkuva ei olisi ollut pahitteeksi. Mutta ratkesi tämä pulma, ja mieskin innostui lopulta solmimaan. Tosin hieman tasaisempaa jälkeä tuli, kun vain yksi ihminen solmi, kahdestaan varmasti solmujen kireyksiin jää vähän eroja.

Sopivat ruukut löysin Prismasta punaisen lapun kera, hintaa jäi pari euroa kappaleelta. Tämä on muuten hyvä vuodenaika ostaa puutarhakamppeita, ovat monessa paikassa hyvissä tarjouksissa.

En halunnut ruukun alle tupsua, siksikin tästä mallista tykkäsin. Homma lähtee käyntiin leikkaamalla 4 pätkää narua (omat olivat n. 3,5-metrisiä) ja yhdistämällä ne josefiinansolmulla pareittain niin, että valmiista solmusta lähtee yhteensä 8 narua. Tämän jälkeen verkkoa solmitaan niin että otetaan aina kaksi vierekkäistä narua solmintaan.

Hommaa helpotti huomattavasti amppelin asettaminen isolle pöytäpinnalle ja alkusolmun teippaaminen kiinni pöytään.

Josefiinansolmun jälkeen tehtiin merimiessolmut, jotka on tarkoitus saada n. ruukun puoliväliin. Ruukkua kannattaa sovitella amppeliin solminnan aikana.

Merimiessolmujen jälkeen tehtiin ruukun yläreunan kohdille hevosenhäntäsolmut. Sitten vielä pari solmua haluttuihin kohtiin koko narunipulla ja volaa, valmista tuli.

Kuningaskissus pääsi keittiön pohjoisikkunalle. Koukku on hieman hankalassa paikassa jonka vuoksi amppeli piti jättää melko korkealle, toivotaan että se kuitenkin tarvittavan valon onnistuu onkimaan.

Tuvan länsi-ikkunalle laitettu posliinikukka on melko heiveröinen eikä siinä ole vielä montaakaan lehteä. Hieman epäilyttää noinkohan se tuosta lähtee. Tämänkin paikkaa pitää vielä hieman säätää kun saamme verhot asennettua paikoilleen.

Terassilla oli entisen asukkaan jäljiltä muutama pelargoni, jotka myös pääsivät ruukkuihin. Ne jätin kuitenkin vielä ulos kun yöt ovat edelleen lämpimiä. Terassilta valmiiksi ruukutettuina ne on helppo sitten hallaöiden koittaessa nostaa kuistille talvehtimaan.

Niitä ja näitä, kun on vähän vaikea kirjoittaa

On jotenkin niin paljon kaikkea, että on vaikeaa saada kokonaista blogitekstiä aikaiseksi. Omenoita, pihahommia, sisustusta, uusia juttuja, tunnelmointia, maisemia, onnea. Ja jotenkin niin isoja juttuja itselle, ettei niitä oikein saa sanoiksi. Koti, oma koti. Niinpä taas tarjolla vain pikku palasia.

Kuvat on edelleen puhelimesta, ja laatu alkaa olla kyllä aika kauheaa. Sisällä on niin hämärää iltaisin ettei täällä varmaan saisi kamerallakaan paljon parempaa aikaan. Pimeyteen on onneksi valoa luvassa, kun pari valaisinta on jo matkalla meille. Muuten sama hujanhajan-linja jatkuu, kaikki on iloisesti levällään.

"Uusi" senkki vihdoin muutamassa kuvassa. Yksinkertainen koivupuinen kaluste, joka säilöö sisäänsä mahtavan määrän tavaraa. Torista satasella. Tori on kyllä aivan mahtava juttu, siellä on kaikkea! 

Alkuperäinen ajatus oli lyhentää vähän senkin jalkoja, jotta se jäisi ikkunan alareunan tasalle. Nyt se on n. 3cm liian korkea. Mutta veikkaanpa että ajatukseksi jää, ei se kauheasti silmää häiritse ja jotenkin sääli lähteä vanhaa kalustetta pätkimään. Meinasin ihan alkuun myös maalata sen mutta se vasta sääli olisikin... joten ehkä vetimet vaihtuvat jossain vaiheessa, ehkä ei. 

Ihanaa yksinkertaista muotoilua ja sopii tähän taloon kuin herne nenään.

Iltapäivisin aurinko porottaa kahdesta ikkunasta sisään. Lämmittää ei ole vielä tarvinnut yhtään ja edelleen aurinkoisten päivien iltapäivinä laitamme ilmalämpöpumpusta viilennystä päälle.

Muita uusia hankintoja:

Kaj Franckin uustuotannossa olevat Scandia-aterimet.

Aterimista olisi voinut kirjoittaa kokonaisen tekstin, mutta lyhyesti vaiherikkaasta aterinhankinnastamme: Rivarissa meillä oli setti Iittalan Piano-aterimia, jotka olivat nimeään myöten suosikkejani. Ihanan jykeviä, tyylikkäitä, jopa vähän ylellisiä. Tulipalon jälkeen asunnossamme kävi varkaita (kuten kuulemma aina palopaikoilla käy) ja Piano-aterimet kelpasivat. Siis varas, joka vie haarukoita, aikamoista.

Vuokratalossa meillä oli Savonia-aterimia ja olemmekin käyneet monen monta keskustelua, mitä sarjaa sitten uuteen kotiin hankitaan. Olimme jo päätyneet Iittalan Artikiin, siksi että meillä on jo ko. sarjan salaattiottimet ja se on aika hyvä kompromissi (myös hinnaltaan) Pianon (josta mies + suurin osa ihmisistä ei tykkää koska se on raskas ja painava, häh?!) ja Savonian (suomalaisten suosikki ilmeisesti, oikeasti 100% haastatelluista äänesti sitä koska se on vaan niin perus) välillä. 

Kun ostopäätöksen aika koitti, huomasin että Scandia olikin tullut uustuotantoon. Wau! Meillä oli tätä kotikotona, ja muistan miten en tykännyt lusikoista koska ne olivat niin pyöreitä ja kuppimaisia. Suosin ennemmin Savoniaa, hehheh. 

No tästä muodosta nyt 2010-luvulla tykkäsinkin ja niin tykkäsi myös puoliso ja näitä meille nyt sitten tuli. 

Tässä välissä käytimme pelkästään Sorsakosken vanhoja haarukoita ja veitsiä ja täytyy sanoa, että niissä muotoilu kolahtaa mutta käytettävyys on kyllä nykyihmiselle hieman heikko. Scandiaa on muuten nyt hieman muotoiltu "nykyihmiselle sopivaksi", eli ilmeisesti myös aterinten koko on kasvanut, kuten myös lautasten ja lasien.

Aterinten mukana otin muutaman Sarjaton-mukin, ihan vaan koska halusin. 

Teehetket vanhassa talossa odottavat <3

Tykkään jotenkin todella paljon näiden Sarjaton-mukien koosta ja muotoilusta. Meillä kaikki ovat ihanasti vähän eri paria.

Sit näitä omenajuttuja... Mehustamolle lähti kaksi saavillista, toiveina mehu ja siideri. No saatiin vain mehua koska mehustamo vahingossa pastöroi koko satsin... Tekivät meille sitten omista omenoistaan vielä erän ilman pastörointia, mutta ei se kyllä tuplahiivasta huolimatta oikein kunnolla käy että en oikein tiedä mikä meni vikaan. Mutta eipä se meille varmasti pahaa tee valita mehu siiderin sijaan :)

Omenoita on lisäksi hillottu kyllästymiseen saakka. Vielä olisi tarkoitus kuivata kuivurillinen ja siinä taitaa sitten olla omenavuosi 2016. 

Ja loppuun vaan sekalaista settiä meiltä. 

Syksy se on niin ihanaa aikaa. Kaiken yllämainitun, mutta myös sukkien ja pimeiden iltojen vuoksi.

Terasille hankimme aurinkopaneelivalosarjan. Meillä oli rivarissakin yksi ja tykästyin, se syttyy ja sammuu omia aikojaan ja valo on mukavan himmeä, ei sellainen valonheitin-tyyppinen kuten sähkövaloissa. Tuo oikealla möllöttävä iso pallo on muuten kuu.

Pihalla on tullut huhkittua siimaleikkurin kanssa. Se on ihana vempele! Piha siistiytyy kovaa vauhtia ja heinikon alta kuoriutuu kaikkea vanhaa ja kaunista kuten tämä vanhan kivijalan päälle tuotu reki ja sen takana seisova pieni hirsimökki.

Kalusteprojekteja on aloiteltu Ikean jakkaran verran. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen, kun olin ensin kieltänyt ostamasta keltaista jakkaraa ja aloin sitten maalata omaani keltaiseksi... Because I can, vai miten se meni.

Tänään olen hyvin harvinaisesti yksin kotona ilman koiria ja se on hyvin kummallista. Hiljaista ja jotenkin kuollutta. Jos on lauma tärkeä koirille, niin on se sitä näköjään emännällekin.

Tänään isoisäni täyttää 96 vuotta. Soitin hänelle ja oli aivan ihanaa kuulla tuttua ääntä ja juttua. Hän totesi, ettei tämä luku 96 nyt oikein mitään ole, että neljän vuoden päästä sitten juhlitaan. Tykkään asenteesta, superpappa <3

Sytykekokkailua

Talvi vanhassa puutalossa alkaa taittua kevääseen. Talven aikana on poltettu aikamoinen määrä kynttilöitä, ja heti syksystä aloin jemmata kynttiläntumppeja säilöön mahdollista myöhempää käyttöä varten, Jovelan Johannalta oppineena.

Sopivaa kattilaa katselin kirppiksiltä aina muistaessani, ja lopulta löytyi tällainen hauska oranssi emalikattila. Päädyin käyttämään vesihaudetta ja sulatusastiana toimi vanha lasipurkki, joka olisi kyllä voinut olla aavistuksen suurempi.

Kynttilänpätkiä oli monenkokoista ja väristä. Huolellisen värisuunnittelun jälkeen päädyin etenemään valkoisesta vihreään, siitä siniseen ja lopulta violetin kautta punaisempaan.

Sytykkeen sisältöinä oli vajaa paketti vanulappuja ja vessapaperia. 

Jäätävän sotkun ja ongelmien sijaan tämä oli kyllä yllättävän siistiä ja helppoa. Steariini hyytyy nopeasti eikä liiemmin roisku minnekään. 

Seuraavalla kerralla ei kannata vanulappuihin laittaa kahta steariinikerrosta. Yhdellä kun syttyy paremmin.

Näillä nyt sytytelläänkin sitten muutamaan otteeseen, riittänee tulevillekin talville. Ja ovat kyllä todella hyviä, vähintään kuten kaupan sytykkeet elleivät parempia. 

DIY lintujen talviruokinta

Työhuoneen ikkunan takana alkoi pyöriä nälkäisen oloista pientä väkeä, jolle oli aika alkaa tarjoilla talviruokaa. Aiemmin rivarin pihassa ei ole voinut lintuja ruokkia koirien vuoksi, mutta nyt piha rajoittuu mukavasti metsään ja työhuoneen ikkunan takana oli oiva paikka ruokintapisteelle. Siitähän niitä lintuja on kiva myös katsella.

Lintulautaa ei löytynyt mutta mies löysi oivat diy-ohjeet ja niin ruokinta-automaatti syntyi kahdesta muovipullosta.

Näillä lähdettiin toiveikkaana liikkeelle, vaan ensimmäisen kahden päivän aikana talipallo häipyi oksaltaan kolme kertaa. Milloin pusseineen koukkuineen päivineen, milloin oli tyhjä pussi jätetty rikospaikalle. Ja syylliseksi paljastui varsin pulska orava.

Muutama päivä yritettiin säikytellä sitä pois mutta orava vähät välitti meidän paukutteluista. Auringonkukansiemenetkin kelpasi mutta talipallo näytti olevan varsinaista herkkua. 

Virittelimme kahden puun väliin jekkulangan ja laitoimme sekä pallon että ruokinta-automaatin roikkumaan siitä. Ei haitannut, orava otti läheisistä puista vauhtia ja hyppäsi apajille. Lähikaupasta löytyi sitten talipalloille metallikehikko, ja se tuntuisi pitävän oravan poissa. Tilalle on tosin tullut metsähiiri tai muu pieni jyrsijä, joka käy palloja nakertelemassa.

Itse tehty siemenautomaattikin osoittautui sitten hieman toimimattomaksi, siementen tyhjät kuoret kun eivät pääse putoamaan siitä pois vaan jäävät tukkimaan siementen reikiä niin ettei sieltä saanut lopulta siemeniä enää lainkaan. Joten uusi systeemi on tähän vielä tulossa. 

Mies sai syntymäpäivälahjaksi torista käytettynä hankitut kiikarit ja lintukirjan. Orava- ja hiirilajeja ei tosin taida kirjasta löytyä.

Villasukkien uusi elämä

Talviloman viimeinen päivä. Ulkona keväinen räntäsade joka oikeuttaa lojumaan päivän sisällä (koirien kanssa pakollinen peltolenkki ja pian takaisin lämpimään). Aikaa makoilla sängyssä puolille päivin, kuunnella jäätelöauton lauleskelua ja hiippailla verkkareissa.

Niin paljon aikaa, että kädet ohjautuivat rästikorille ja vuoroaan odottaneet villasukantekeleet pääsivät taas työstöön.

Tässä sukat alkuperäisessä asussaan vuonna 2012 (jestas mikä kuva, ei tainnut olla siivouspäivä just tuolloin) ja tässä blogitekstikin siitä vanhassa blogista, josta tosin Vuodatus kadotti kuvat.

Niin ihanaa kuin Noron sukkalanka olikin, ei se kyllä käyttöä kestänyt joten aika pian sukkien pohjissa ammotti jo reikiä. Parsimisella tästä tuskin olisi selvitty koska lanka hapertui sellaista vauhtia, ja sitä paitsi on hauskempiakin tapoja palauttaa elämä rikkinäisille villasukille.

Langanjämänyssäkät kehiin ja uudet terät vanhoihin varsiin. Harmaa lanka loppui vähän kesken joten vaihdoin sen harmaankirjavaan, ja sitten sekin vielä loppui joten vaihdoin sen tummanharmaaseen. Kauniita toki kaikki harmaat blogin nimen mukaisesti. Onneksi tuota eroahan ei melkein edes huomaa... ja mieltä lämmittää kun saa jämäkeriä kaapista hävitettyä.

Neulominen on hyvin rentouttava, mutta vähän tuleva ja menevä harrastus. Välillä puikot kilisevät harva se ilta ja välillä tulee pitkiäkin taukoja. Nuoruudestani oppineena harrastusteni tulee ensisijaisesti rentouttaa ja tuottaa hyvää mieltä, joten mitään stressiä en niistä suostu repimään. Siispä tälläkin hetkellä kaapit pursuilevat lankoja ja keskeneräisiä neuleita, jotka pääsevät käsittelyyn taas kun niiden aika on.

Luomubroileria ja aamiaisia

Olemme siitä vähän toisenlainen pariskunta, että olemme molemmat vuorotöissä ja viikonloput ovat välillä arkea ja arki-illat pyhiä, tällä viikolla söimme keskiviikkoiltana siikafileitä voikastikkeessa valkoviinin kera (suositukseni ahven- tai siika-aterialle: Petit Bourgeois Sauvignon Blanc ), viikonlopuksi taas on luvassa helppoa arkiruokaa ja työvuoroja.

Luomuruoka ja pyrkimys puhtaisiin raaka-aineisiin sekä ruuan tekeminen alusta asti itse on etenkin minulle keittiössä tärkeää ja siihen tähtään myös arkiruuassa. Pyrin välttämään valmisruokia ja pitkälle tuotettua ruokaa, vaikkakin yritän välttää äärilaitoja kaikessa tekemisessäni, jos aikataulut niin vaativat ja mieli tekee, niin eineksetkin pomppaavat ostoskoriin. Pääasiassa syömme kasvisruokaa, kalaa ja lähellä tuotettua luomulihaa. Kuljetan myös töihin omat eväät aamupaloja myöten, joten mieluusti valmistan ruokaa jota voi myös lämmittää eväänä muutaman seuraavan päivän.

Broilerin syönti on vaivannut mieltä pitkään. Sehän olisi niin helppoa ja terveellistä arkiruokaa, mutta tuotannon eettisyys tai lähinnä etiikan puute arveluttaa. Joskus kesällä tuli markkinoille L'uomunokka, vaan eipä tullut oman ruokakauppani lihahyllyille. Pajuniemen luomukanaa olemme syöneet muutaman kerran, toki silloin tällöin ihan tavallista pakattua broileriakin, vaan huonolla omallatunnolla ja makuun pettyneinä. Pajuniemen kana on kaupan normibroileriin verrattuna varsin maukasta (koska se on kanaa, ei kananpoikaa), mutta vaatii huomattavasti pidemmän kypsennysajan ja lisäksi se myydään vain pakastettuna kokonaisena kanana, joten sen sulatus ja käsittely on huomattavasti broilerinfilettä työläämpää. Ongelma on siis pesinyt lintutiskillä!

Puolisen vuotta odoteltuani tartuin tuumasta toimeen. Laitoin nettilomakkeella ruokakauppaani viestiä, ja toivoin luomubroileria hyllyyn. No eipä aikaakaan kun lihaosaston päällikkö soitti (oikeasti, pikkukaupungin palvelut pääkaupunkiseudulla!!) ja kysyi mitä hyllyyn haluaisin. Kertoi että oli L'uomunokan tuotteita katsonut aiemminkin mutta korkean hinnan vuoksi jättänyt tilaamatta. Lupasi kuitenkin pyynnöstäni ottaa kokeeksi hyllyyn koipia ja kokonaisia broilereita. Ja näinhän se toimi, että tänään ne löytyivät hyllystä. Minähän sitten hamstraamaan.

Tämän tekstin opetus; oikeasti ihmiset, toivokaa! Kauppiaat myyvät juuri sitä mitä te haluatte ostaa.

Hinta on kyllä koipireidelle varsin muhkea, meidän kaupassa 13,49e/kg. Kolme noin puolen kilon pakettia raaskin ostaa, yksi meni pakkaseen. Hinnoittelusta lisää täällä. Linkin tekstin luettuani olen entistä vakuuttuneempi siitä ettei epäluomubroileria meidän taloudessa enää syödä, ja tämä luomukin saa jäädä harvinaiseksi herkuksi. Pajuniemen laihoja kanasiskoja voidaan vielä ostaa mikäli niitä jostain löytyy (linkistä ymmärsin että poistuvat tuotannosta). Jospa meillä jonain päivänä olisi omia kanoja, niitä onnellisena eläneitä jyvänpopsijoita voin syödä tai sitten elän elämääni onnellisena hyvin vähällä linturuualla.

Aamukaurapuuro on kuulunut arkeeni työaamuina jo pitkään. Olen tavannut jättää aamupalan syömättä kotona ja valmistaa ensimmäisellä kahvitauolla töissä mikrossa kaurapuuron, johon olen lisännyt kotoa tuotuja marjoja. Nyt sitten kotipaikkakuntani mainiosta Maalaispuodista ostin lähellä tuotetut kaurahiutaleet, jotka ovat höyryttämättömiä eli vaativat hieman pidemmän keittoajan, eikä niistä taida oikein mikropuuroa tulla ainakaan kahvitauon määrittelemässä ajassa.

(siellä taustalla "vahingossa" lymyää Pehtoori, josta ehkä lisää myöhemmin...)

No mitäpä näistä työaamuihin taikomaan, muuta kuin tuorepuuroa. Oi miten helppoa! Kerran tuli aiemminkin kokeiltua ja tänään sitten taas. Illalla soseutin 1dl kaurahiutaleita ja 1dl mustaherukoita, yöksi jääkaappiin rasiaan turpoamaan. Aamulla laitoin sekaan maustamatonta jugurttia, mustikoita, auringonkukansiemeniä ja leseitä, purkki kiinni ja työmatkalle. Töissä tauolla kaikki sekaisin ja ääntä kohti suoraan purkista, maukasta oli! Tutut sitten suosittelivat, että tuorepuuroharrastuksessa kannattaa kokeilla Bonnen soseita. Ja niitähän löytyi.

Ajatella. Meillä on onni saada vanhemmiltamme syksyisin marjoja ja itsekin niitä poimin, joten pakastimesta löytyy mansikat, mustikat, herukat, puolukat sun muut. Jos ei näin hyvin ole käynyt niin lohjalainen (lähiruokaa!) Bonne valmistaa soseita persikasta, mangosta, mustikasta, vadelmasta ja banaanista ainakin. Ja tämä on 100% tavaraa eli ei mitään lisättyä. Great! Siis huomattavasti aidompaa kuin vaikkapa vauvojen soseruuat.

Tässä Bonnet poseeraavat Ikean jakkaralla, josta siitäkin lisää myöhemmin. Tulee saamaan maalia niskaansa, vaan milloin ja minkälaista, sepä nähdään!

Ihanaa talvista viikonloppua!! Tänä viikonloppuna lähtee pränikät luistelusukset koekäyttöön, siitä tarinaa tulossa :)