Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Kesämuistoja ja kukka- ja satokausikatsaus

Ei oikein tunnu syntyvän järkeviä juttuja tekstien muodossa, mutta tässä hieman kuvatunnelmia menneeltä kesältä.


Korona ja etätyöt aiheuttivat kesällä intoa laittaa kesäkukkia, ja talon edustalla olikin koko kesän kukintaa. Tässä kuvassa pionit ovat parhaimmillaan. Takana näkyvän hortensian ajattelin yrittää talvettaa kasvilavassa. 

Pelargonit kokosin tänä vuonna terassin nurkkaan. Uutena tällä kaudella hankin lajikkeet "Dark red cassiopeia", "Sailing" ja "Mårbacka". Alla kuvassa kukkiaan kuitenkin esittelee "Evakko". 
Pelargonien talvetus käy pian ajankohtaiseksi enkä tiedä missä nämä mahtuisi talvehtimaan. Tähän saakka parhaiten olen onnistunut ihan huoneenlämmössä mutta en haluaisi leikata isoja kasveja kauheasti, joten olen pohtinut jos veisin ne ensin kanalaan ja vasta lähempänä pakkasia sisälle. Pistokkaitakin kannattaisi kohta ottaa, mutta se on hankalaa kun kasvit ovat edelleen ihan täynnä kukkia.



Kärhö Ville de Lyon lähti hyvin kasvuun mutta kukinta oli myöhäinen, se kukkii edelleen. Istutin myös pari uutta kärhöä kuolleiden tilalle. 



Kasvihuone on antanut satoa. Ei mitään megamäärää mutta kurkuissa ja tomaateissa ollaan kuitenkin pysytty. Vielä nyt syyskuussakin tomaatteja ja chilejä kypsyy aina lämpiminä päivinä.
Avomaankurkuissa ei onnistuttu tänäkään vuonna, mutta kasvihuonekurkut Louisa ja Delistar antoivat hyvän sadon ja molemmat olivat hyviä lajikkeita. Tomaateista suosikkini on edelleen Sunchocola F1, pieni ja satoisa. Myös Pedrosta saimme tänä vuonna ison sadon. 


Yksi uusista tomaattilajikkeista oli Cuor di Bue. Hyvän makuinen ja hauskan näköinen, mutta kovin montaa tomaattia ei tästä saatu maistaa. Raakileita tuli hyvin mutta eivät ehtineet kypsäksi asti kun putoilivat pois.




Myös kasvimaalta on saatu satoa. Parhaiten onnistuivat lehtikaali, broccolini, Annabelle-peruna sekä villinä rehottavat salvia ja minttu. Kesäkurpitsoja on syöty useampia ja porkkanat ja punajuuret ovat vielä maassa. Hankimme alkukesästä lavoille sadettajan ja se olikin hyvä hankinta.



Pihan marjasato jäi laihaksi. Vadelmia tuli ihan yksittäisiä ja mustaviinimarjaa muutama desi. Punaista viinimarjaa tuli reilusti. Tontin takana onneksi kasvoi mieletön määrä villivadelmia, joista on riittänyt syötäväksi ja pakkaseen.



lauantai 2. toukokuuta 2020

Kevään kuulumisia


Kevät se koittaa tänäkin vuonna. Hieman on jännittänyt minkälainen keväästä ja kesästä tulee täysin lumettoman talven jälkeen, mutta ihan normaalilta tämä tässä vaiheessa näyttäisi. Pitkällä toki jo ollaan.


Kevät tuo mieleen kaikenlaisia ajatuksia, nyt vielä kun on ollut aikaa olla kotona, on puutarhahommat kyllä lähteneet taas aika lailla lapasesta. 
On idätelty herneenversoja ja kerätty nokkosia.
Taimikasvatus on pahimmillaan ja kämppä täynnä taimipurkkeja. Mitään kovin uutta ei taimipurkeista löydy vaan tuttuja chilejä, tomaatteja, parsakaalta, kesäkukkia, yrttejä ja sen sellaista.
Tänään siivosin kasvihuoneella ja isoimmat tomaatit ja chilit pääsivät jo sinne, kun on lämpimiä öitä luvattu.


Kasvihuoneessa kasvaakin jo retiisiä, salaattia, tilliä ja lehtikaalta. Tänään kylvin myös mangoldia, pinaattia, rucolaa ja lisää salaattia sekä istutin perunoita. Kokeilussa myös puikula-perunat.


Viime viikonloppuna kävin katselemassa korvasieniä ja pienen määrän jo löysinkin.




 Koirat ja muut kotieläimet voivat paksusti ja nuppiluku on pysynyt ennallaan. Koiria on kolme, kissoja yksi ja kanalassa kuusi kanaa ja kukko. Kesäksi on tulossa viimevuotiseen tapaan kesälampaita, peltoja ja ojanvarsia siistimään.






sunnuntai 5. elokuuta 2018

Katsaus satokauteen

Tämä kesä jää mieleen ennätyshelteisenä ja kuivana. Kasvimaita ja marjapensaita emme ole jaksaneet kastella yhtään niin paljoa kuin olisi ollut tarvetta, mutta siitä huolimatta olemme saaneet ihan kivasti satoa.


Kasvihuone on tarjoillut tomaatteja, chilejä ja kurkkuja. Näistä on jo keitelty chilikastiketta (Jamie Oliverin ohjetta mukaillen) ja tomaattikastiketta. Mikä ilo kaivaa kastikkeita omista varastoista talvella, teollisten valmisteiden sijaan.


Kurkkuja on kasvihuoneessa kaksi taimea ja avomaalla yksi, ja tämä määrä pitää kaksi ihmistä mainiosti kurkuissa. Avomaankurkkujen taimien kanssa mokailin niin että niitä emme nyt tänä vuonna saaneet.


Tomaatteja kypsyy tasaista tahtia, ja ovat kyllä parhaimmillaan suoraan pensaista napsittuna. Kaikki lajikkeet ovat tänä vuonna hyviä, ehkä suosikkeina kuitenkin taas Sunchocola F1 ja Pink charmer. Ensi vuodeksi voisi pari jotain pihvitomaattilajiketta katsella, nyt meillä valtaosa on näitä pieniä. Myös jonkun supermakean keltaisen kirsikkatomaatin haluaisin, tähän mennessä eivät ole olleet ihan täydellisen makeita.



Valkosipulit alkoivat olla sen näköisiä että uskaltauduin nostamaan muutaman, sieltä nousikin niin hyvän kokoisia sipuleita että nostin loputkin ja vein vintille kuivumaan. Tämä on kyllä sellaista viljelyä joka oikeasti kannattaa, tuoretta valkosipulia ei kauheasti kaupassa edes myydä. 
Syksyllä maahan menee kynsiä sekä myöskin siemeniä. 



Tällainenkin kedon kukka löytyi kasvimaan kupeesta päiväunilta <3


Myös kanervaa innostuin keräämään, kun satuin hyville apajille. Kanerva rauhoittaa ja auttaa nukahtamisvaikeuksissa ja monenlaisissa vatsavaivoissa sekä mm. virtsatulehduksissa. Kanerva myös tuoksuu ihanan metsäiselle.


 Marjastus ei niin ole mun juttu, mutta sain sentään herukoita poimittua sen verran että mehut keitettiin. Mustikat ostin suosiolla Rekosta.


Omavaraisia ollaan ensi talvena myös kanojen heinien suhteen. Naapuri kävi niittämässä meidän pellot ja sieltä käsipelillä haravoin ja kärräsin kanalaan heinää. Hidasta ja hikistä hommaa, mutta jotenkin niin kesäistä!

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Sadonkorjuun aloitus

Kasvihuone alkoi muistuttaa jälleen viidakkoa, joten otin sakset kauniiseen käteen ja karsin sitä oikein reippaasti. Jäljelle jäivät tomaateissa lähinnä oksat joissa on kukkia tai terttuja, muut karsin kaikki pois. Näin hedelmät saavat kunnolla valoa ja voimaa, eikä kasvin voima mene oksien kasvatukseen. 
Kaikissa kasveissa on varastolannoitteet (lähinnä kanankakkaraetta), mutta silti tuntuu ravinteet loppuvan, nyt ollaan lisätty Puutarhan kesää liuoksena kasteluveteen. Sitä saakin varmasti tehdä lähes joka kastelukerta. Paljon tarvitsevat tomaatit, chilit ja kurkut vettä, lannoitetta ja huolenpitoa matkallaan siemenistä hedelmiksi. 


Tomaatteja on kypsymässä ihan kohtuullisesti. On joitakin hyvin satoisia taimia ja joitakin joissa vain muutama raakile. Satokausi ei juurikaan ole edellä viime vuotta, vaikka kevät olikin lämmin.


Kasvihuoneen nurkasta löytyi yksi koirakin nukkumasta :D


Kurkkujen kylvöä yritin ajoittaa oikeaksi mutta sitten niiden kouliminen vähän viivästyi, ja tässä on vasta isoin kurkku tulossa. Kolme taimea jäi kasvarista yli ja ne laitoimme vasta tällä viikolla kasvusäkkiin ulos, saa nähdä ehtivätkö tuottaa satoa. Kurkut lähtevät kyllä kovaa vauhtia kasvuun kun pääsevät hyvään multaan ja kosteuteen.



Tomaattien jälkeen tietää käsitelleensä, siitepölyn määrä on melkoinen!


Valkosipulit ovat lavassa komeassa kasvussa ja ovat tehneet ison määrän kukkavarsia. Kukkavarret tulisi ohjeiden mukaan poistaa, jotta sipulit kasvavat suuremmiksi. Niitä ollaankin jo syöty eri ruuissa; pannussa paistaen ovat aivan erinomaisia, samoin salaatissa ja ihan leivän päällä. Nyt innostuin lopuista tekemään pestoa.



Tässä myös kasvarista satoa; muutama kypsä chili ja basilikan vedin nyt melko lyhyeksi, toivoen että se tekee vielä uuden vihreän sadon. Basilikaa en ole koskaan onnistunut kasvattamaan sisällä tai avomaalla mutta kasvihuonetta se rakastaa. Se on siellä toista kesää altakasteluruukussa ja tekee ison, vihreän sadon.

Katselin vähän netistä ohjeita, ja lopulta pestoon tuli skeippejä, basilikaa, paahdettuja cashew-pähkinöitä (tykkään näistä enemmän kuin pinjansiemenistä), oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. 


Peston pakastin pikku minigripeissä, kuten myös basilikaa ihan sellaisenaan ja chiliä.



Chili tekee jälleen isoa satoa, paljon suurempaa kuin mille meillä olisi käyttöä. Noh, sitä kuivataan ja pakastetaan jälleen ja yritetään muistaa syödä. Toiveissa olisi joku helmi chilikastikkeen ohje. Chilejä on niin mukavaa kasvatella ja tykkäämme kyllä tulisesta ruuasta, mutta sitten näiden omien käyttö on kuitenkin niin paljon vaikeampaa kuin kaupan valmiin Shirazan. 


Jotkut sanovat että Aji Cristal (alla) on parhainta näin oranssina. Tässä talvetetussa kasvissa ei ole kuin muutama hassu podi, ja yksi niistä nyt ihan täydellisen värinen.



sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kesän tunnelmia

Keskikesä ja kesäloma.

Ensimmäiset lomapäivät katseltiin kaunista Prahaa. 




Borta bra men hemma bäst. Kotona kauniita kattauksia, kesäkukkakimppuja ja perintöastioiden ihailua. 



Eräs yritys myy näiden meidän pelloillamme laiduntavien valkohäntäpeurojen lihaa. Liha on vähän kuten poroa, ja aivan täydellistä kokattavaa. Pehmeää, sileää ja erinomaisen makuista. 




Omassa kasvihuoneessa valmistuivat ensimmäiset tomaatit. Lajike 'Pink charmer' on satoisa, aikainen ja erittäin maukas! Ehdottomasti jatkoon.

Loma jatkuu kotosalla. Vuodenajasta, maalaismaisemista ja omasta kasvimaasta nauttien.