sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Joulunpyhien ohi uuteen vuoteen

Joulunaika oli meillä melkoisen tapahtumarikasta. 
Joulua lähdimme viettämään reissun päälle joten kotia tuli laitettua ihan ennätysvähän. Minulle joulun tuovat joulukukat, joululaulut ja kynttilät, ja niitä meillä sentään oli.

Kameraa ei ole tullut laukusta kaiveltua, joten tässä sekalaisia kuvia ja tarinoita joulunajalta kännykkäkuvien kertomana.

Amarylliksen ostin jo syksymmällä sipulina ja sen ajoitus osui mahtavasti; kukki upeasti juuri joulun alla. Nyt kun on tiloja ja intoa, niin eiköhän tästä yritetä tehdä monijouluinen kaveri.


Reissuun lähtö vastusti ihan kunnolla, kun ensin pukkasi päälle flunssa ja sen jälkeen koiramme ottivat matsia keskenään sillä seurauksella, että toinen sai silmäkulmiinsa yhteensä 5 tikkiä. 

Koiranpojat ovat 5- ja 9 -vuotiaat, ja tulevat kyllä hyvin juttuun; ovat tulleet ennen tätä episodia ja yhtä lailla sen jälkeenkin. Vanhempi on selvä pomo. Keskenään ne eivät leiki ja toki resursseista kuten ruuasta, leluista ja ihmisistä tulee joskus kähinää mutta nuorempi on tähän mennessä alistunut aina. Nyt sitten kävikin niin että nuorempi pistikin vastaan ja tämä meidän seniori kärsi tappiot. Alaluomi oli ikävästi halki ja yläluomessa vielä toinen haava. Haavat ommeltiin ja potilaalle lääkekuurit päälle, sekä valtavankokoinen kauluri päähän.

Koirahoitola oli varattu reissun ajaksi jo aikaisin syksyllä, ja siellä onneksi luvattiin potilasta hoitaa. Mukavaa se ei varmasti ole ollut sillä pöntön kanssa elämä vaikutti vähintäänkin hankalalta, mutta koiria kun haimme hoitolasta oli haavat jo paljon paremman näköiset ja huomenna mennään jo tikkien poistoon. Muutaman päivän on jo saanut olla ilman kauluria, kun ei haavoistaan pahemmin piittaa.


Välillä kävi jo mielessä päästäänkö reissuun lainkaan, mutta lähtöä edeltävänä päivän soitin vielä eläinlääkäriltä mielenrauhaa kun haavat eivät näyttäneet oikein hyviltä; puremahaavoissa se paraneminen kestää ja kaikki vaikutti normaalilta.
Siispä kentällä shampanjaa siemaillessa alkoi jo löytyä sitä joulufiilistäkin.


Peking oli paljon ennakko-odotuksia hienompi. Siellä on vielä paljolti vanhaa kiinalaista elämää ja kulttuuria esillä, kuten tässä hotellin ikkunasta näkyvä paikallisten asuinalue hutong. 


Joulu näkyi katukuvassa valoin, joulukuusin ja joulupukein, vaikka paikalliset sitä tuskin viettävät kodeissaan. 


Ruoka oli aivan erinomaista, sekä perinteinen kiinalainen että joulupäivänä nauttimamme japanilainen teppaniyaki. 

Flunssaan sain asianmukaiset lääkkeet kävelemällä apteekkiin ja sanomalla köh-köh.
Kotona vietimme sitten joulua reissun jälkeen joulusaunan, valikoitujen ruokien ja muutaman lahjapaketin kanssa.

Kastanjoista on tullut meille uusi herkku. Meillä on lapsuudenkodissa joskus näillä herkuteltu ja kerran olemme niitä aikuisenakin tehneet. Nyt ne oli Prismassa nostettu oikein sesonkituotteeksi ja ovat ne kyllä paahdettuina ja voin kanssa nautittuina melkoista herkkua. Netistä löytyi ohjeita myös mm. kastanjakeittoon, varmasti kokeilemisen arvoista, voisin kuvitella että kastanjoista syntyy mahtavan samettinen keitto!



 Itse jouluherkkujen kuningas meidän perheessä on kala. Graavi, kylmäsavu, lämminsavu, sillit, mäti. Parhaana kaikista äidin tekemä sitruunasilli, jota sain purkillisen kaappiini jo hyvissä ajoin ennen joulua.


Lahjapaketeista meille paljastui paljon keittiötavaraa, niistä varmasti kuvia blogissa aikanaan. Alamme myös olla tilanteessa jossa koirat saavat lähes yhtä paljon lahjoja kuin me... ja tyytyväisiltä vaikuttavat.


Meillä eletään varsin jännittäviä aikoja, tervetuloa kanssamme jännittämään vuotta 2017 ja pidänkin teitä jännityksessä ainakin muutaman päivän vielä!


Ihanaa uutta vuotta kaikille jotka täällä käytte ja kiitos että kuljette kanssamme!

2 kommenttia:

  1. Hyvää vuotta 2017! Oi! Mielenkiinnolla odotan, että minkäslaisia jännittäviä aikoja siellä oikein eletään :) Kalliomäelläkin vaikuttaisi uusia jännittäviä asioita tapahtuvan juurikin tänä vuonna ;)
    Nuo koirien kähinät on kyllä aina ikäviä ja sitten, kun vielä sattuu niin vielä kurjempaa. Onko huomattavissa, että pomon asema on vaihtumassa? Meillä tällä hetkellä selvästi haetaan, että kumpiko tässä nyt oikein pomo on. Onneksi tällä hetkellä vielä Nuoriherra yleensä antaa periksi, jos "keskustelu" asiasta tulee.
    Kivalta näyttää myös reissunne. Onneksi flunssa luovutti. Köh! :)
    Mukavia pyhiä.

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta teille!!
    Voi ihanuus tuota pojat tikkarit suussa kuvaa!! ❤
    Tulee niin suuri haikeus pois nukkuneen koiralauman emännälle.
    Nyt on vaan kollirontteja "passuuttamassa" ja pari vähän isompaa muhkua talutettavana.
    Täälläkin odotetaan mielenkiinnolla !!
    T.Suska

    VastaaPoista