tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulutunnelmia


Joulua on vietetty kotosalla, päivät töissä ja muuten rauhakseen kotona. Syöty hyvin, katsottu sarjoja ja ihan vaan oleskeltu.

Kotia laitettiin pienesti, vuosi vuodelta tärkeämmäksi minun joulussani tulevat kynttilät, joululaulut (ne hartaat ja ranteet auki -tyyliset tietysti) ja joulukukat joten niihin painottui joulun laitto tänäkin vuonna.

Marimekon Fokus-kangas löytyi muuttokamoista. Kyllä, muutettu on 1,5 vuotta sitten mutta edelleen tavaroita on hukkateillä ja laatikoita purkamatta. Ja välillä on myös epäselvää, mitä jäi palotaloon ja mitä ollaan tuotu mukanamme.


Joulukuusia olisi kasvanut ihan omalla tontilla mutta emme sellaista tuoneet sisälle. Meillä ei oikein ole sille hyvää paikkaa joten päädyimme kuusen oksiin maljakossa.



Ihastuin meidän paikallisen kukkakaupan tarjontaan ja palveluun niin että hain sieltä jouluksikin kimpun. Nämä paikan päällä käsin sidotut kimput ovat hieman hintavia mutta ihan mielettömän kauniita ja kestäviä. Ja kun kimppu alkaa nuupahtaa jaan sen pienempiin maljakoihin jolloin siitä on iloa vielä joksikin aikaa. Ehdottomasti jatkossakin juhliini kuuluu nämä ammattitaidolla valmistetut kukkakimput.


Kesän yli rakkaudella hoitamani amarylliksen sain istutettua ruukkuun vain hieman liian myöhässä, jouluksi se ei kukkavanaansa kasvattanut. Amaryllis istutettiin keväällä kukkapenkkiin jossa se sai rauhassa kasvatella lehtiään ja kerätä sipuliinsa voimia, syksyllä nostin sen ylös ja vein kellariin. Ja kas, joulun alla sipulista kurkistikin pieni kukkavanan alku. Ihmeellinen sipuli se tuntee kalenterin. 

Hyasintteja on menossa amppelissa jo toinen kierros, tähän ideaan ihastuin tosi paljon ja hyasintin tuoksu se vaan kuuluu jouluun.





Joulun säät ovat olleet paremmat kuin aikoihin. Lumi on pysynyt maassa ja aattona ja joulupäivänä nautittiin upeista aurinkoisista säistä (tosin pääosin toimiston ikkunasta mutta hienolta se näytti sieltäkin). 
Kotona on vaan parasta <3


2 kommenttia:

  1. Kauniin talvista. Aivan etelässä ei taaskaan ole lunta laisinkaan.

    VastaaPoista
  2. Ei tietoakaan kiireisistä leipomuksista, viime tipan lahjaostoksista, hätäisestä ryntäilystä sinne ja tänne. Ihanaa rauhaa...

    VastaaPoista