maanantai 21. maaliskuuta 2016

Kevättalven kirppislöytöjä

Lomareissuilla on tullut koluttua muutamia vieraampia kirppiksiä, ja löytöjä on tehty jos jonkinlaisia. 

Äidillä pyöri kaapin täytteenä kaksi narupurkkia, jotka intoa puhkuen perin itselleni. 5l ja 10l purkit ovat tässä vähän epäedullisesti kuvattuna, kun kirkkaassa valossa näkyy kaikki naarmut. Hieman ovat elämää nähneet mutta ihan ehjät ja ah miten ihanat.


Mökkimatkalla sitten poikettiin Jyväskylässä. Aikaa oli yhteen kirppikseen ja siihenkin vähän nihkeästi. Tuttujen suosituksesta valitsin Kirpparilla.fi -kirppiksen, aikaa oli puoli tuntia ja kirppis ihan jättimäinen. Loppu meni hieman juoksuksi mutta kyllä sieltä muutaman aarteen kanssa poistuttiin. Kirppis on tosiaan suuri, tavaraa riittää laidasta laitaan ja hinnat olivat suurimmaksi osaksi aika yläkanttiin.

Tummansininen Finelin pikkukulho on priimakunnossa ja hieman pitkin hampain siitä pulitin 10e. Nämä pienet ovat muuten näppäriä meidän keittiössä milloin minkäkin tuotteen säilyttämisessä. Ennestään meillä on valkoinen ja punainen, punainenkin on sisältä ihan siisti vaikka kuvassa esitteleekin sen karumman puolensa.



Valkoinen Pehtoori-pannu oli kadottanut kannen nuppinsa johonkin, silti hintaa 19e mutta on se ihana. Kevään tullen on maljakoille taas käyttöä...


Sitten hullaannuin ja liityin hassuihin henkareistamaksajiin, joita itsekin aiemmin ihmettelin. Maksaa nyt henkarista 6,50e mutta tämä sopii niin hyvin vanhojen kaveriksi. Ja jos vanhat on saatu ilmaiseksi niin tavallaanhan tämä ei ollut kallis, eiksniin.


Ja arvatkaapa mitä. Lähtiessä kassajonossa, josta jo väkeä hätyyteltiin pihalle kirppiksen sulkeutuessa, näin vitriinissä Finelin pienen Tatti-kulhon hintaan 25e. Ja jätin sen sinne. Jälkikäteen harmitti niin paljon että soittelin vielä perään vieläkö se olisi vitriinissä, mutta joku onnekas sen oli sieltä poiminut mukaansa. 

Seuraava kirppismatkailukohteeni oli Tervakoski, jossa poikkesin Fiksun valinnassa. Siellä on pienehkö kirppisosasto ja myynnissä myös uutta. Aika vähän oli mitään itseäni kiinnostavaa myynnissä ja osittain huonokuntoista tavaraa. Muutaman pikkujutun kanssa kuitenkin suuntasin kassalle.

Nippu lusikoita, mukana yksi ulkolainen, 3kpl Sorsakosken ruokalusikoita ja yksi kastikelusikka. Yhteishinta 3e. Vieressä eurolla toisesta paikasta löytyneet siistit puiset salaatinottimet.


Carmen-kääntömaljakoiden kohdalla hieman hämmennyin. Kesällä ostin yhden hintaan 5,50 ja pidin sitä ihan edullisena, ja usein näistä pyydetäänkin noin kymppiä. Täällä kuitenkin oli vitriinissä useampia ja kaikilla hintaa 5e. Mukana oli myös harmaa samaan hintaan mutta pitäydyin kirkkaassa.


Kotona havaitsin että aiemmin ostamani oli hieman erilaisella pinnalla. Hauska aikansa ilmiö muuten tämä kääntömaljakko, onhan se nyt kätevä; talvella kynttilä, kesällä kukkanen. 


Tervakoskelta suuntasin Riihimäelle, jossa ensimmäisenä Riihimäen iso kirppis. Suurensuuri halli täynnä kirppispöytiä, paljon designlasia mutta kovat hinnat. Keräilytuotteita päädyin vain ihastelemaan, täällä onneksi kävi vain käteinen mikä karsi pahimmat houkutukset. 
Täällä tuli muuten vastaan toinenkin nupiton Pehtoori-pannu, pieni ja punainen ja jäi odottelemaan seuraavaa Finel-fania.

Virkattuja pikkuliinoja 2e/kpl. Ajatelkaa mikä homma tällaisessa on, ja sitten joku myy sen parilla kolikolla. No onneksi meillä ne saavat uuden elämän eikä omat hermot näiden tekemiseen riitä (kerran kokeilin, ja se siitä). Pieni kynttilänjalka oli Tervakoskella hintalapulla 1,50e. Näitä poimin aina silloin tällöin mukaan. Talven pimeimpään aikaan oli talon jokikinen kynttilänjalka käytössä joten eipä ne hukkaan mene.


Livalin klipsivalaisimella oli hintaa 5e, eikä tähän hintaan kotimainen valaisin kyllä ostamatta jää. Ainahan näille on tarvetta ja tämä sattui vielä olemaan oikeanlaisella pistokkeella ja täysin siisti ja toimiva.


Vanhoja kehyksiä tulee napattua mukaan aina kun niitä sopuhintaan löytyy. Itse olen maksanut euron tai puolitoista. 


Pienessä kehyksessä olevaa kuvaa aloin katsoa vasta autossa, enkä tiedä voiko sitä enää ottaa pois. Siinä joku mummuli niin nohevana syntymäpäivillään.


Sitten päätin poiketa vielä Femmatorilla ennen ruokakauppaan suuntaamista. Ja huh, reissu kääntyikin onnekkaaksi. Tämäkin oli todella suuri paikka, ensin näytti lastenvaatepainotteiselta mutta seasta löytyi vaikka minkälaisia aarteita!

Riihimäen purkkeja kerrankin sopuhintaan, 5-6e/kpl. Ostan harvoin kannettomia mutta tässä oli niin kaunis leima. Litran purkkeja olen katsellut jo jonkin aikaa, on niin sopiva meidän keittiöön ja nyt vihdoin kannen kanssa ja kukkarolle sopivana. Nämäkin ovat meillä kovassa käytössä, mm. kuivattujen sienien, siementen, kynttilänpätkien ja sytykkeiden säilytyksessä.



Riihimäen isolla kirppiksellä pyörittelin käsissäni Arabian kukkaruukkua, jätin kuitenki ostamatta korkean hinnan (17e) vuoksi vaikka mietiskelinkin että kyllähän nuo ehjät pitäisi ostaa niihin törmätessään. Onneksi jäi ostamatta sillä Femmatorilla vastaava odotti neljän euron hintaan. Täysin ehjä ja aluslautanen mukana. Ihanaa että joku vielä tajuaa kirppisten oikean idean ja hinnoittelee tuotteet oikein.


Opetustauluihin en ole juuri kirppiksillä törmännyt, ja Torissa hinnat on pilvissä. Tämä ihanuus maksoi hitusen alle neljäkymppiä ja päätyi nyt keittiön seinälle odottamaan sitä omaa kotia. Aikamoinen, Tervakosken kansakoululaiset ovat tähän vähän räkineet ja patinaa on muutenkin juuri taululle sopivasti. Näin sitä on aikanaan opeteltu risut ja männynkävyt.






 Paljon on kyllä kaikenlaista löytynyt. Tämä kirppistely on sellaista että usein pitkän, kuivan kauden jälkeen tulee useita onnekkaita reissuja. Ja se uudelle kirppikselle meno, se on niin ihanan jännää! Parkkiksella sitä aina toiveikkaana uskoo löytävänsä jotain, sitten kun löytää niin vielä uusi jännitys ennen hintalappuun kurkistamista. Niin paljon hauskempaa kuin tavaratalon hyllystä tavaran kärryyn lastaaminen.

Haaveilu ja kuumeilu tulevasta kodista käy meillä kuumana, taas on muutama esine sinne siis hankittuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti