sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Operaatio rahapuun pelastus

Kaunis iso rahapuumme päätti ihan yhtäkkiä heittää veivinsä. Se on kestänyt monenmoisia vaiheita, mutta nyt näytti siltä että kuolema sen korjaa.

Ostin rahapuun miehelle hänen muuttaessaan palaneeseen rivariimme alkuvuodesta 2012. Itse muutin asuntoon sitten vähän myöhemmin. Rahapuu on kestänyt todella kauheaa kohtelua sekä yhden tulipalon ja pari muuttoa.

Eräänä päivänä mies sitten raportoi, että ruokailuhuoneen lattia on täynnä rahapuun lehtiä. Kotiin päästyäni totesin että se tosiaan tiputtaa lehtiä ja jopa oksia pienestäkin kosketuksesta, ensiavuksi kastelin sen ja heitin sen jälkeen pihalle. No sitten satoikin useita päiviä ja tuuli koko viikonlopun, ja tänään piti alkaa elvytystoimenpiteisiin kun kaikki lehdet ja oksat tuntuivat tippuvan jo pienestä hipaisusta. 

Tältä näytti lattialla rahapuun alla:


Ja tältä pöydällä:


Kasvi näyttää kyllä edelleen ihan hyvinvoivalta, ei ole nahistunut tai muutenkaan sairaan näköinen, mutta lehdet ja oksat vaan varisevat pois.

Tältä raukkaparka näytti, kun kaikki irtonaiset oksat oli karsittu pois

Salaojitus



Napsin siitä sitten pistokkaita sen minkä kykenin ja istuttelin juurtumaan multaan. Multaakin oli vähän hintsusti kaapissa, mutta kyllä se tähän vielä riitti. Itse emokasvissa oli lopulta jäljellä kaksi oksaa, joista vielä käsitellessä toinen katkesi. Nekin irrottelin ruukustaan ja istutin uudestaan, emokasvi sai jäädä ulos toipumaan, kun poikaset tulivat sisälle juurtumaan tyylikkäisiin kasvihuoneisiinsa.

Ruukuille tulikin heti käyttöä!



Tässä emokasvi uudelleen istutettuna, aika hauras ja hintelä mutta vielä elossa <3 Miten tärkeitä näistä tuleekaan tarinoineen kaikkineen, vähän kuin perheenjäseniä.

Helpot muovikasvihuoneet syntyivät hedelmäpusseista ja pitävät kosteusolosuhteet hieman parempina juurtumiselle.

Aiemmin keväällä jo otin kasvista pari pistokasta ja ne tuntuvat voivan erinomaisesti. Niiden tarina alkoi täällä.

Aiemmin juurrutetut pistokkaat vaikuttavat elinvoimaisilta

Netissä on muuten hirveän huonosti tarjolla viherkasvien hoito-ohjeita, ainakaan mitään spesifejä ja järkeviä kikkoja. Tässäpä idea jollekin... viherkasvifoorumi, fb-ryhmä, blogi kommentointimahdollisuudella, kokonainen viherkasvien "plantbook"??

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeista.. Oma rahapuu katkesi. Kokeilen sun neuvoja

    VastaaPoista
  2. Onko paikka uskollinen . Vaihdoin huonetta niin pudottaa isoja oksia ja lehtiä. On enää kolmannes koko kasvista jäljellä. Muuten voi hyvin.

    VastaaPoista