sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kasvihuonekauden tilinteko

Kasvihuoneesta on viimeisetkin raakileet kerätty, taimet roudattu kompostiin ja kasvihuonekausi 2017 on loppusiivousta vaille tapulteltu.

On siis tilinteon aika.


TOMAATIT

Tomaatit kylvettiin 1.4.2017 kivivillakuutioihin. KAIKKI Fataliilta tilaamani siemenet itivät.

Mt Vesuvius 3kpl
Pedro 3kpl
Golden sweet 3kpl
World's smallest 3kpl

Lisäksi ostimme amppelitomaatin taimia taimimyymälästä ja kirsikkatomaatin Rekosta.

Tomaattien suhteen olemme olleet omavaraisia siitä lähtien kun ne alkoivat kypsyä, eli heinäkuun loppupuolelta. 
Lajikkeista Rekosta ostettu kirsikkatomaatti oli todella hyvä, pikkuruinen World's smallest turhaakin turhempi herneen kokoisine pikkuruisine hedelmineen. Keltainen taimimyymälästä ostettu kirsikkatomaatti oli ihan ok mutta ei superhyvä.

Ensi kesälle voi laittaa oikeastaan kaikki lajikkeet vaihtoon, ei mitään mitä olisi välttämättä saatava uudelleen. 
Tomaatteja on kuivattu yksi purkillinen, keitetty tomaattikastiketta kattilallinen ja syöty toki salaateissa yllin kyllin. Loput raakileet ovat vielä kypsymässä pahvilaatikossa sanomalehtien välissä.

Tomaattien sisäkypsyttelyä

Puutarhalta ostettu keltainen amppelitomaatti, maku ei erikoinen.


Tuo lilan värinen oli Rekosta ostettu kirsikkatomaatti, paras lajike tänä kesänä




MUNAKOISOT

Munakoisoja haukutaan vaativiksi ja hankaliksi kirvankerääjiksi. Pahaa aavistamatta kylvin 9.4.2017 4 munakoison siementä. Niistä saimme tanakat taimet jotka vietiin kasvihuoneeseen 4.6.2017.

Taimet kasvoivat hyvin hitaasti mutta niin vaan kukkivat ja tuottivat hedelmiä. Lajike ei ollut kummoinen ja jäi epäselväksi milloin se on parhaimmillaan syötäväksi.

Tuholaisia ei tullut ja muutenkin kaikki sujui koisojen kanssa mallikkaasti. Ensi vuodelle voisi etsiä hieman paremman lajikkeen.




CHILIT 

Chilien siemenet tilasin niinikään Fataliilta. Itävyys erinomainen, lämpimät suositukset.

Lajikkeet:

Aji Benito
Aji Cristal
Aji Rojo
Lemon drop
Bishop's hat

Chilit kylvin kivivillakuutioihin 18.2.2017, lisäksi marketista ostettua cayenne-lajiketta n. viikko myöhemmin. Cayenne on sellainen mainio satoisa peruschili. On tulinen ja hyvän makuinen ja tekee valtavasti podeja.

Chilisato on kyllä melkoinen. Ollaan kuivattu ja pakastettu satoa ja taatusti olemme omavaraisia chilien suhteen. Osa kuivahtaa pöydällä kulhossa ja käytetään siitä suoraan. Raakileet keräsin sisälle kypsymään ja punastuvat kovaa vauhtia.






KURKUT

Ostin pari kurkun taimea puutarhalta. Eivät olleet lajikkeina kummoisia mutta kasvoivat isoiksi ja heinä- elokuussa tekivät hienosti hedelmiä.

Ensi vuodeksi haluan jonkun kunnon kasvihuonekurkun sekä lisäksi minikurkkuja säilöntää varten.




YRTIT

Kasvihuoneessa kasvatettiin basilikaa ja korianteria.

Korianteri teki vain marjoja, ja jälkikäteen luinkin jostain että viihtyisi paremmin avomaalla. Basilika sen sijaan kasvoi hienosti ja saimme sitä jopa pakastimeen.


 Kaiken kaikkiaan ensimmäiseen kasvihuonekauteen ei voisi olla tyytyväisempi. Saimme isot määrät tomaatteja ja chilejä säilöön ja koko (lyhyen) kasvukauden myös munakoisoja ja kurkkuja ruokapöytään. 
Kastelu hoidettiin Blumat-järjestelmällä saaveineen ja kasvihuoneessa on automaattiluukku. Kuumimmilla kesäkeleillä, joita tänä kesänä Suomen kesä tarjoili kovin pihisti, pidimme myös ovia tai ovien yläpuolella olevia luukkuja auki. 
Säästyimme isoilta tuholaisinvaasioilta mutta loppukesästä / syksyllä toinen puoli kasvarista keräsi harmaahometta etenkin tomaatteihin. Myös etanat (=lehtokotilot) löysivät kasvariin isolla porukalla ja söivät etenkin bishop's hat -chiliä.

Ensi kesänä osa kasvihuoneesta pyhitetään vesiviljelykokeiluille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti