sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Multaa kynsien alla

Keväisiä touhuja; vihdoin multasäkki ja siemenpussit esiin!


Hyvä tarkoitus oli samaan syssyyn vaihtaa kaktuksille mullat, mutta eihän se sitten ihan niin mennyt. Muistin että uusia saviruukkuja on syytä liottaa ja Martat sanoivat että yön yli, joten saviruukut menivät pesuvatiin lillumaan ja lisäksi lecasoraakaan ei löytynyt enkä viitsinyt sitä lähteä pimeässä pihalta etsimään. 
Mutta siemenet (miinus orvokki, jolle en keksinyt sopivaa astiaa ja tulin googlettamaan ja jäinkin päivittämään blogia... huomenna sitten orvokin vuoro)! Nyt ensimmäisessä aallossa multaan pääsi chilit Cayenne ja Lemon Drop sekä ylläri-chili sekä tavallinen paprika. Tai no tavallinen ja tavallinen, siemenet on mies tuonut työreissulta Meksikosta joten pimienton tavallisuudesta ei ole takeita.


Istutusastiani on minikasvihuoneen pohja, ja siemenet tapaan idättää kylppärissä lattialämmityksen päällä ja muovipussilla peitettynä.

Chilejä meillä kasvatellaan nyt kolmatta vuotta, ja koukkuunhan siihen hommaan jää, erityisesti kun tulisesta ruuasta pidämme. Ensimmäinen vuosi todella palkitsi aloittelijat, meille tuli aikamoinen sato. Ja kaikki olemme kasvattaneet siemenistä lähtien, valmiita taimia ei olla ostettu.

Siemeniä tilasin pari vuotta sitten Fataliilta. Siementen itävyys on ollut erinomainen, ja mukana tuli kivoja ylläreitä kuten sinapinsiemeniä, chilitoffeeta ja nuo yllätyssiemenet.

Tässä satoa kesältä 2013, ja näitä satseja kerättiin useita

Emme ole jaksaneet hifistellä joten meillä ei ole kasvihuonetta, vesiviljelylaitteita tai tuulettimia. Valoina on käytetty tavallisia tehokkaita energiansäästölamppuja ja lannoitteena Puutarhan kesää. Viime kesän sato ei vetänyt vertoja edelliselle, mutta kyllä viime kesänkin chilejä syötiin pitkälle talveen.
Ehdottomasti satoisin lajikkeemme on ollut cayenne, joka on vieläpä ihan hyvänmakuinen, tulinen peruschili. Sitä suositellaan itämaiseen ruokaan mutta on sitä moneen muuhunkin käytetty. Omat suosikkini maun puolesta ovat ehkä Habanero ja Lemon Drop, mutta niistä olemme saaneet lähinnä maistiaisia.

Jonkinlaista kasvihuonekyhäelmää voisi ensi kesäksi miettiä, se varmasti parantaisin niin chilien kuin myös tomaattien ja paprikoiden satoa. Tomaatteja en edes yritä kylvää siemeninä vaan ostan suosiolla kaupasta taimet. Meillä on todella rajalliset tilat taimien kasvatteluun joten kaikkea ei millään voi tehdä alusta saakka.

Huomenna menemme katsomaan erästä taloa... Peukut pystyssä että meille olisi löytynyt uusi koti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti