perjantai 5. toukokuuta 2017

Lantalasta kanalaksi

Alkuun meillä oli ajatuksena tehdä kanala tallin etupuolelle ja ulkotarha oven eteen, niin että kanoilla olisi käynti ulos tallin ikkunan kautta. Hieman suunnitelmia pyöriteltyämme päädyimme kuitenkin tekemään kanalan tallin takaosaan jossa on erillinen huone sisäkanalaksi, ja ulkotarhan lantalaan johon oli luukku huoneesta valmiina ja jossa oli katto valmiiksi päällä. 
Huone oli ollut hevosten käytössä joten siellä oli kutterinpurut lattialla. Kutterinpurua on tallissa muutenkin karsinoiden pohjina ja se oli lähes käyttämätöntä joten sovimme myyjän kanssa että purut saavat jäädä. 
Kanalan rakentamisessa pyrimme hyödyntämään mahdollisimman pitkälle tilalta löytyvää materiaalia, mutta jonkin verran puutavaraa jouduimme myös ostamaan, sekä tietenkin verkot.


Purut kärrättiin pois, tila pestiin ja seinät kalkittiin. Kuvassa oikealla näkyvä luukku oli tilkitty kiinni. Siitä poistettiin silikonit ja levy.
Tilan peseminen oli haastavaa koska siellä ei ole viemäröintiä joten esim. painepesuri ei tule kysymykseen. Niinpä hinkkasin seiniä juuriharjalla ja laimealla kloriittiliuksella, mutta seinät olivat sen verran likaiset että aika hankalaa se oli. Onneksi meillä on imuri jolla voi imuroida vettä, joten sitä kuitenkin ämpäristä uskalsi läträtä ihan reilusti. Seuraavalla kerralla ennakoin puhdistusurakkaa sen verran että ehdin vuokrata höyrypesurin. Seinällä valuvat likarannut ehkä kertovat missä kunnossa pinnat oli ennen pesua.

Kalkitseminen oli myös oma projektinsa. Siitä kirjattakoon muistiin että telalla ei kalkkivelliä voi levittää ja suojavarustus on todellakin tarpeen, puuha (etenkin kalkin levittäminen kattoon) oli varsin sotkuista. Kalkkivelli oli hyvin riittoisaa joten sitä ei tämän kokoiseen tilaan kannata tehdä kerralla 10l ämpärillistä, siitä suurin osa meni hukkaan.
Kalkki kuitenkin desinfioi joten se on erittäin hyvä aine kanalan seiniin.


Sisälle rakennettiin kanoille munintapesät vanerista. Pesien päälle sekä oveen laitettiin verkot. Talveksi pesien päällä sekä ovessa olevat aukot eristetään ja tallin puolelta siirretään säteilylämmitin kanalaan. Olemme pitäneet lämmitintä päällä myös nyt kun yöt ovat vielä olleet viileitä.
Pesien katot ovat saranoilla avattavat, joten munat saa poimittua kanalan ulkopuolelta huoltotilasta. Siellä meillä on myös kalenteri johon merkitään aina munien määrä, ja siellä säilytetään myös kanojen rehut kannellisissa muovisaaveissa.
Seinään hankittiin lämpömittari joka kiinnitettiin orsien ja pesien korkeudelle.


Orret rakenneltiin puiden oksista ja orsien alle laitettiin levy kakkoja varten. Kanat kakkaavat orrella istuessaan (toki muutenkin, mutta erityisen paljon orrelta) ja alustalta kakat on helpompi kerätä pois. 
Kanankakat käydään päivittäin noukkimassa ämpäriin ja viedään kompostoriin. Munien ohella yksi merkittävä kanalan hyöty on lanta, josta saa mahtavaa kasvuboostia kasvimaalle.


Ruoka- ja juoma-automaatit tilattiin netistä. Talliin ei tule vettä ja sen vuoksi juoma-automaatteja hankittiin kaksi, jotta toisen voi aina täyttää sisällä ja vaihtaa kanalassa. Kanat ovat kovia sotkemaan ja sen vuoksi niille kannattaa tarjoilla eväät tällaisista roikkuvista pömpeleistä.
Kuvissa näkyvä pesuvati on kanojen kylpypaikka ja täytetty hiekalla. 
Ruoka-automaatin takana näkyvästä luukusta kanoilla on käynti ulkotarhaan.


Ulkotarha tehtiin siis vanhaan lantalaan. Aiemmin tilalla on ollut hevosia ja tähän on kärrätty niiden kakat. Tilaan on tehty pellistä seinät ja katto, tässä kuvassa etuseinä on jo purettu pois ja pohjaa siistitty. Pohjalta vietiin paljon hevosenkakkaa ja muuta moskaa kompostiin, ja tilalle kärrättiin hiekkaa ja päälle olkia.



Päätyseinät purettiin ja kaikki pinnat pestiin. Päätyihin rakennettiin rimarakenne ja ne verkotettiin.

Kanoille rakennettiin luukusta silta maahan. Verkkoseinät kaivettiin maahan jottei ketut yms. saalistajat pääse kaivautumaan kanalaan, ja alaosa suojattiin vielä pellillä ja kivillä.
Kanat tulevat toivon mukaan laiduntamaan myös ihan vapaasti pihalla aina olosuhteiden salliessa, mutta kesäisin niillä tulee olemaan ihan vapaa pääsy ulkotarhaan.

4 kommenttia:

  1. Ai noinko se käy! Hauska seurata touhujanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin se kävi, vaikkakin ehkä kuvista näyttää vähän helpommalta kuin mitä todellisuus oli :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitokset! Melko hidasta ja vaivalloista tämä itse tekeminen toki on mutta ehkä se palkitsee :)

      Poista